Naisille väkivalta on hinta politiikan tekemisestä - niin ei saa olla

7.8.2018

Annika Ojala

Brittiparlamentaarikko Jo Cox puukotettiin kuoliaaksi keskellä päivää kesäkuussa 2016. Brasilialainen poliitikko Marielle Franco ammuttiin Riossa autoonsa tänä keväänä.

Väkivalta politiikassa toimivia naisia kohtaan on viime vuosina eskaloitunut murhiksi.

Neljä viidestä naispoliitikosta on kokenut henkistä väkivaltaa, kaksi kolmesta joutunut seksististen kommenttien kohteeksi ulkonäkönsä vuoksi ja melkein joka toinen saanut tappo-, raiskaus- tai kidnappausuhkauksia. Joka neljännen kimppuun oli käyty vähintään kerran.

Niin rajuja lukuja selvisi, kun maailman parlamenttienvälinen liitto IPU kysyi pari vuotta sitten 39 maasta tulevilta naispolitiikoilta, minkälaista väkivaltaa he kohtaavat arjessaan.

Vastaukset olivat huolestuttavia. Väkivalta lisääntyi, mitä enemmän naiset ottivat kantaa ihmisoikeusaiheisiin tai, jos nainen kuului oppositioon, oli nuori tai kuului vähemmistöryhmään. Lukiessani listaa ajatelen, kuinka raskasta politiikan normit haastavilla ei-miespolitiikoilla on. Miten nainen voi olla aktiivinen poliittinen kansalainen, jos häntä systemaattisesti pyritään hiljentämään? 

Yhdysvalloissa National Democracy Institute tunnisti kolme piirrettä politiikassa toimivien naisten kohtaamalle väkivallalle:

Se kohdistuu naisiin heidän sukupuolensa takia, on sisällöltään sukupuolittunutta (seksistisiä uhkauksia tai seksuaalista väkivaltaa) ja sen tavoitteena on hiljentää naiset ja passivoida heidät politiikassa. Häirintää harjoittavat kansalaiset, verkon koordinoidut hyökkäykset ja vainot, kansalaistapahtumiin tulevat suorat uhkailijat ja jopa kanssapoliitikot, kuten Teuvo Hakkaraisen epäillyn toiminnan kohdalla.

Väkivalta ja sen uhka estävät naisten yhdenvertaisen osallistumisen politiikkaan. Taustalla on halu hiljentää naiset ja pitää heidät pois päätöksenteosta. Nainen, joka haastaa valtarakenteita käyttämällä ääntään miesvaltaisella alalla, on uhka normeille. Normeja haluavat ylläpitäjää ne, jotka hyötyvät valta-asemistaan. On helpompi heittää hiekkalaatikon hiekkaa uuden tulijan naamaan, kuin miettiä miksi omat hiekkakakun rakentamistaidot ovat mahdollisesti kehnot.

Naisiin kohdistuva tytöttely, uhkailu ja ahdistelu on aiemmin koettu olevan ”jotain, johon pitää tottua”, tai ”jotain, jolta ei voi välttyä, mikäli asettuu ehdolle”. Tämä ajattelutapa on onneksi hellittämässä. Siitä voimme kiittää lisääntyvää tutkimustietoa ja edelläkävijänaisia. Minusta ei muutenkaan pidä ajatella, että häirintään pitäisi tottua. Ei naisten tarvitse sietää raiskausuhkauksia ja seksistisiä kommentteja. Vai millä toisella työpaikalla hyväksyttäisiin naisten systemaattinen halveksunta ja väkivallan uhka?

Naisiin kohdistuvan väkivallan mittarit eivät usein tunnista politiikan saralla tapahtuvaa väkivaltaa. Sitä on tutkittava ja kokemuksia kerättävä, jotta tarvittaviin toimenpiteisiin voidaan ryhtyä. Politiikan tekemisen tulee olla laji, jossa naiset voivat yhtä lailla olla edustettuina, ja johon he haluavat osallistua jatkossakin.

Suomen eduskunta lupasi tänä keväänä tutkia tasa-arvotilannteensa. Tutkimuksessa selvitetään, miten kansanedustajat kokevat eduskuntatyön sukupuolisen tasa-arvon näkökulmasta. Tavoitteena on ”tuottaa arvio, joka mahdollistaa eduskuntatyön ja työskentelykulttuurin kehittämisen tasa-arvon näkökulmasta”. Tutkimuksen edistymisestä ei ole kuulunut ensimmäisen tiedotteen jälkeen mitään.

Väkivalta naispolitikkoja kohtaan normalisoi vallitsevia käsityksiä, joiden mukaan ”paras” pitää valita tehtäviin, eikä ”naisia ole tarkoitettu” politiikkaan.

Naiset oppivat usein itsekin sensuroimaan itseään ennen ehdolle lähtemistä, sillä kukapa haluaisi altistaa itsensä Coxin tai Francon kohtelulle.

Tuoreen tasa-arvobarometrin mukaan yli puolet 15–35-vuotiaista naisista oli kokenut seksuaalista häirintää kahden viime vuoden aikana.

Jos annamme häiriköiden jatkaa päättäjänaisten ahdistelua verkossa ja vallan linnakkeissa, antaa se väärän viestin nuorille naisille. Tulevaisuuden päättäjät eivät nouse politiikkaan, jos heidät hiljennetään jo alkumetreillä. Tasa-arvon eteen tarvitaan turvallisen tilan politiikkaa ja tiukkaa puuttumista häirintään kaikkien sukupuolten edustajilta.

Käytän tässä kirjoituksessa sanoja häirintä ja väkivalta synonyymeinä. Haluan sillä korostaa kaiken häirinnän olevan väkivaltaa. Jokainen lieväkin häirinnän muoto on vallankäyttöä.

Toivon jokaisen vihaviestejä läpikäyvän politiikan parissa toimivan kanssasisaren muistavan, ettei hän ole yksin. Häirintä on väkivaltaa, eikä siis koskaan hyväksyttävää.

Väkivalta rikkoo oikeutta osallistua vapaasti ja turvassa poliittisiin prosesseihin. Tämä oikeus taataan kansainvälisissä ihmisoikeussopimuksissa ja perusoikeuksissa.

Sukupuolten tasa-arvon toteutuminen YK:n kestävän kehityksen tavoitteena ei toteudu, ellei naisten edustusta politiikan ytimessä saada nousuun.

Jos Suomi ottaa kestävän kehityksen tavoitteet vakavasti, on päättäjien puututtava naispolitikkojen ahdisteluun ja häirintään. Myös paikallisella tasolla tapahtuva väkivalta on saatava aisoihin. Moni naispoliitikko aloittaa uransa paikallistasolla, siellä uhat voivat olla hyvinkin suoria ja läheltä tulevia.

Ei voi olla pelkästään naisten vastuulla kasvattaa paksua nahkaa, ja sietää mitä tahansa lokaa. Politiikassa tulee olla tilaa muillekin kuin miehille, ja keskustelun on oltava asiallista riippumatta henkilön sukupuolesta.

feministi-blogi  feministiblogi  väkivalta  nettiviha  nettiahdistelu  tasa-arvo  seksuaalinen ahdistelu  seksuaalinen häirintä