Vihreän Langan logoVihreän Langan logo
Blogi

Naisten ja feminismin vuoro

5.6.2019

Jenni Leukumaavaara

Käyttäjän Jenni Leukumaavaara kuva

Vihreiden ministerivalintojen jälkeen tiistaina yöllä pyöriskelin sängyssä ja päivitin kännykkää maanisesti. Siippani joutui käskemään minut irti älylaitteista. Olin niin tohkeissani, etten osannut käydä nukkumaan.

Enemmistö siihen mennessä valituista ministereistä (SDP, vihreät, RKP) oli naisia. Valituissa oli erittäin päteviä nuoria naisia, kuten Maria Ohisalo (vihr.) ja Sanna Marin (sd.).

Keskiviikkoiltana selvisi, että tulevan hallituksen yhdeksästätoista ministerisalkusta yhteentoista tarttuu nainen ja kahdeksaan mies. 

Kaikkinensa tulevalla hallituskaudella nähdään kolmetoista naisministeriä, koska vasemmistoliitto jakaa sosiaali- ja terveysministerin salkkunsa kahteen osaan Aino-Kaisa Pekoselle ja Hanna Sarkkiselle, ja keskustassa Hanna Kosonen sijaistaa Annika Saarikkoa perhevapaan ajan.

Komissaariksi on nousemassa ensimmäistä kertaa nainen, lasikattoja jo valtiovarainministerinä ja SDP:n puheenjohtajana rikkonut Jutta Urpilainen. Se on ollut kansainvälinen uutinen.

Tajusin olevani hykerryttävässä ihmiskokeessa, jossa pääsen säätämään päätäni uudenlaiseen, feministiseen todellisuuteen.


Tältäkö se tuntuu
, kun valta alkaa näyttää enemmän sellaiselta kuin oma elämäni ja vähemmän kuusikymppisten miesten rinnakkaistodellisuudelta? Sen verran olen vielä pöllämystynyt, että mielessä pyörivät lähinnä juontaja Arman Alizadin meemeiksi asti yltäneet toistelut siitä, että ”nää tyypit elää näin joka päivä”.

Meille politiikan toimittajille ministerivalinnat ovat jännittäviä. Silti naisten, varsinkin nuorten naisten, esiinmarssi koskettaa minua vielä enemmän naisena, suomalaisena, ja nuoruutensa rippeistä kiinni pitävänä varhaiskeski-ikäisenä.

Täytän tällä viikolla 37 vuotta ja neljänkympin kriisiä pukkaa, mutta tässä tapauksessa olen yksinomaan iloinen siitä, että ministeritehtäviin on tulossa useita minua nuorempia naisia. Niin sen pitää ollakin. Vihdoinkin.


Usein tässä kohtaa
alkaa keskustelu siitä, jossa kärjistäen pohditaan, miksei valittu parasta vaan valittiin nainen. Esimerkiksi komissaarivalinnassa someväki on miettinyt, miltä tuntuu tulla valituksi ”vain” sukupuolensa perusteella. Ikään kuin puolueen puheenjohtajuus ja valtiovarainministeriys olisivat jotenkin pyyhkiytyneet pois Urpilaisen CV:stä.

Pohdinta kertoo siitä, että sukupuoli tulee edelleen näkyväksi silloin, kun kyseessä ei ole miesoletettu. Olemme niin pitkään tottuneet siihen, että oletusasetuksena on mies, että siitä poikkeaminen hämmentää. Joitakin se suututtaa. Vihreiden eduskuntaryhmän naispainotteisuus (17 naista ja 3 miestä) oli yleinen hämmästyksen aihe eduskuntavaalien jälkeen.

Teenhän minäkin tässä numeroa siitä, että osaavia nuoria naisia nousee ministereiksi. Olisiko feministisintä vaieta tyylikkäästi, koska eihän iällä ja haarovälillä pitäisi olla merkitystä?

Valitettavasti meillä on yhä lasikattoja. Vallan kuvasto on ollut pitkään all male panelia. Nyt saamme tai joudumme säätämään oletuksiamme siitä, miltä valta näyttää.

Siksi on tärkeää antaa tunnustusta sille, että vallan kasvot monipuolistuvat. Ei siksi, että se on enemmän juuri minun näköiseni, vaan siksi, että se on demokratian kannalta tärkeää.


Vihreät on puhunut paljon feministisen hallituksen tarpeellisuudesta.

Feministinen hallitus tarkoittaa työskentelyä kohti yhdenvertaisuutta ja ihmisoikeuksien kunnioittamista: se on  perhevapaauudistuksia ja palkka-tasa-arvoa, translain päivitystä ja pakkosterilisaation lopettamista, tyttöjen ja naisten huomiointia kehitysyhteistyössä. Uusi hallitusohjelma pyrkii monin paikoin feministiseen politiikkaan, vaikkei sitä suoraan sanota. Suomessa on yhä f-sanan pelko.

Feministisen hallituksen yksi ilmentymä on ministeritehtävien tasa-arvoinen jakaminen. Nyt naisia tuli ministereiksi hieman miehiä enemmän, mutta olkoon se kompensaatiota vuosikymmenien miesvaltaisuudesta.

Viisastelijoille alleviivattakoon, että feministinen hallitus ei siis tarkoita naisten diktatuuria eikä miesministerien kuohitsemista. Miehet voivat tehdä ihan yhtä feminististä politiikkaa kuin naisetkin.

Tosin edellisen hallituksen näytöt tasa-arvosta eivät vakuuttaneet. Sipilän hallituksen ministereistä enemmistö oli miehiä, ja viime vuonna tehdyn selvityksen mukaan hallituksen leikkauspäätökset kohdistuivat korostetusti naisiin. Sukupuolivaikutusten arvioinnit jäivät liian usein puolitiehen tai kokonaan tekemättä.


Meillä politiikan toimittajilla
on taipumusta kyynisyyteen ja politiikan näkemiseen pelkkänä pelinä. Iltalehti ehti kuvailemaan Rinteen ministeri- ja komissaarivalintoja taitavaksi peliliikkeeksi.

Mielestäni kyse on myös järjestöjen, puolueiden ja yksittäisten rohkeiden ihmisten pitkäjänteisestä työstä sukupuolittuneiden rakenteiden paljastamisessa ja kyseenalaistamisessa. Nykyinen tilanne on esimerkiksi Emma Karin (vihr.), Krista Mikkosen (vihr.), Ohisalon, Marinin, Saarikon ja monen muun naisen sinnikkyyden ja osaamisen ansiota.

Tämä on hieno saavutus, josta saa iloita.

tasa-arvo  feminismi  hallitus 




Haluatko lukea lisää Lankaa? Tilaa nyt uusi viikoittainen uutiskirje täältä.