Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Katri Ylinen on Euroopan vihreiden nuorten toinen puheenjohtaja.

Katri Ylinen on Euroopan vihreiden nuorten toinen puheenjohtaja.

Nuoret surffasivat Euroopan vihreällä aallolla

5.6.2019

Katri Ylinen

Media kertoi, että vihreiden historiallinen eurovaalivoitto oli odottamaton. Sitä se oli ehkä toimittajille, mutta ei meille jotka olemme tarkkaan seuranneet vihreiden liikehdintää Euroopassa viime vuosina.

Kun muut puolueet tippuivat Luxembourgin hallituksesta, vihreät jatkoivat hallituskaudelta suoraan seuraavalle ja lisäsivät vielä vaaleissa paikkojaan.

Saksassa vihreät nauttivat uudesta nousukaudesta ja kaappasivat viime syksyn vaaleissa ääniä molemmilta Saksan perinteisiltä kansanpuolueilta, kristillisdemokraateilta ja sosiaalidemokraateilta.

Kun tähän vihreään reseptiin lisättiin vielä vuoden alussa voimakkaasti kasvanut kansalaisten ilmastoliike, oli eurovaalivoitto valmis.

Green Wave eli vihreä aalto vyöryi Keski-Euroopasta Suomen eduskuntavaalien kautta eurovaaleihin. Nyt vihreiden parlamenttiryhmä on kasvavanut jo yli kahdellakymmenellä edustajalla.

Mutta jos eurovaalien todellisia voittajia haluaa etsiä, niin katse kannattaa kääntää kohti Euroopan vihreitä nuoria.


Euroopan vihreät nuoret suuntasivat vaaleihin yhteiseurooppalaisella kattokampanjalla. Sen kantava teema oli nuoren sukupolven rohkeus muuttaa Eurooppaa.

Rohkeampaa ja vihreämpää Eurooppaa kampanjoitiin Espanjasta Suomeen teemoilla, jotka yhdistävät nuoria: sosiaalisella oikeudenmukaisuudella, työn tulevaisuudella, intersektionaalisella tasa-arvolla, ja tietenkin ilmastokriisin ratkaisemisen tärkeydellä.

Kampanjan tulos oli parempi kuin mitä kukaan uskalsi kuvitella: yhteensä seitsemän nuorta, eli alle 35-vuotiasta, meppiä Euroopan vihreiden nuorten omalta listalta ja kaksi listan ulkopuolelta. Lisäksi varasijoilla Brexit-paikkoja kärkkyy yhteensä neljä nuorta meppiä, yhtenä heistä Suomen vihreiden Alviina Alametsä.


Vaalitavat eroavat EU-maiden välillä, mikä tekee ehdokkaiden menestyksen vertailun hankalaksi.

Useissa maissa ehdokkaiden läpimenojärjestyksen päättää puolueen laatima lista, mutta niissäkin tehtiin yllätyksiä: Alankomaista mepiksi nousi Euroopan vihreiden nuorten edellinen puheenjohtaja Kim van Sparrentak. Hän pongahti puolueen listan sijalta 7 sijalle 3 henkilökohtaisten äänten voimin.

Merkittävää on, että Sparrentak kampanjoi läpi kevään yhteiseurooppalaisesti yhdessä saksalaisen Michael Blossin kanssa. He keskittyivät lähes ainoastaan ilmastoteemoihin. Myös Bloss valittiin europarlamenttiin.

Iso-Britanniasta parlamenttiin valittiin maan cooleimmaksi pormestariksi tituleerattu Magid Magid. Magid on tehnyt elämänsä aikana jo historiaa: hän on ollut maan nuorin pormestari ja ensimmäinen virkaan valittu somali. Nyt hän on myös brittien ensimmäinen pakolaistaustainen europarlamentaarikko.

Maininnan arvoinen on myös Tanskan vihervasemmistolaisesta puolueesta tiensä europarlamenttiin raivannut ja vihreään ryhmään liittyvä Kira Peter-Hansen. 21-vuotias Hansen on koko EU-historian nuorin meppi.


Jotta yksi tulee valituksi
, tulee satojen kampanjoida. Monia nuoria lupauksia ja tulevaisuuden nimiä jäi parlamentin ulkopuolelle odottamaan vuoroaan, mutta vihreät nuoret onnistuivat muuttamaan poliittista keskustelua kampanjallaan.

Ilmastonmuutoksesta puhutaan viimein ilmastokriisinä ja vihreät nuoret ja aktivistit ovat tuoneet keskustelun moniin maihin, joissa ei aikaisemmin ole puhuttu ilmastopolitiikkaa.

Maltalla vihreiden nuori ehdokas teki maan suurimmasta poliittisesta tabusta, abortista, julkisen keskustelun aiheen. Perustuloa on juurrutettu poliittiseen väittelyyn ympäri Euroopan.


Aina olisi tietenkin voinut mennä paremminkin. Osassa niistä maista, joissa on suljettu listavaali, ehdokkaiden läpimenojärjestys päätettiin ennen ilmastolakkoliikkeen suosion nousua. Jos listojen kärkeen olisi nostettu nuoria ilmastoaktivisteja, olisi lisä-ääniä saattanut ropista enemmän kuin vanhemmille poliitikoille.

Edelleen vihreät pyristelevät eroon kaupunkilaisleimastaan, eikä maaseudun ääniä onnistuttu keräämään puolueiden eduksi. Itä- ja Etelä-Euroopassa vihreiden täytyy löytää uusia ratkaisuja työllisyyteen ja energiamurrokseen, sillä tällä hetkellä ei näiltä alueilta löydy luottoa vihreisiin ratkaisuihin.

Mutta ainakin tiedämme, että kysymyksiä ratkoo europarlamentissa nyt joukko vahvatahtoisia ja päteviä nuoria. Toivottavasti he saavat nuoret kiinnostumaan EU-politiikasta ennennäkemättömällä tavalla.

 

Edit. Korjattu juttuun, että Euroopan vihreät nuoret laskevat nuoriksi läpimenijöiksi alle 35-vuotiaat, eivät alle 30-vuotiaita kuten blogissa alunperin luki.

eurovaalit  katri ylinen  europarlamentti 





Viite