Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Otso Kivekäs seuraa Tuuli Kousaa Helsingin valtuuston puheenjohtajana

Vihreät

Otso Kivekäs.Vihreät

Otso Kivekäs.

28.11.2018 18.29

Sammeli Heikkinen

Otso Kivekäs valittiin tänään keskiviikkona Helsingin vihreiden ehdokkaaksi kaupunginvaltuuston puheenjohtajaksi.

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että Kivekäs seuraa väistyvää vihreää valtuutettua Tuuli Kousaa valtuuston puheenjohtajana. Helsingissä – kuten monessa muussakin kaupungissa – valtuuston puheenjohtajan paikka on jyvitetty toiseksi suurimmalle puolueelle.

Vihreät on Helsingin toiseksi suurin puolue. Suurin on kokoomus, jolle kuuluu tämän vuoksi pormestarin paikka. Pormestari toimii myös kaupunginhallituksen puheenjohtajana.

39-vuotias Kivekäs on toisen kauden valtuutettu. Hän on toiminut vihreiden valtuustoryhmän puheenjohtajana kolme ja puoli vuotta. Hän on kaupunginhallituksen varapuheenjohtaja.

”Kaupunginvaltuusto käyttää Helsingissä ylintä päätösvaltaa ja sen johtaminen on erittäin merkittävä tehtävä. Olen kiitollinen vihreän valtuustoryhmän osoittamasta luottamuksesta”, Kivekäs sanoo.

Hänen mukaansa seuraavan vuoden tärkeimmät päätökset ovat Helsingin päästövähennysohjelman hyväksyminen ja johtamisjärjestelmän päivitys valtuustokauden puolivälissä.

Kaupunginvaltuusto valitsee puheenjohtajan tammikuun 16. päivä.

kuntapolitiikka  Helsinki 




Viite