Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

European parliament / Flickr

Ska Keller
Skan tahdissa. Vihreiden kärkiehdokas komission puheenjohtajaksi on Ska Keller.European parliament / Flickr

Skan tahdissa. Vihreiden kärkiehdokas komission puheenjohtajaksi on Ska Keller.

Pohjoinen vetämässä vihreät voittoon koko Euroopassa

24.5.2019 9.54

Riikka Suominen

Euroopan vihreiden odotetaan tekevän eurovaaleissa historiansa paras tulos. Puolueryhmälle povataan 5–10 lisäpaikkaa. Näissä on mukana myös ryhmän Euroopan vapaaseen allianssiin kuuluvat edustajat.

Vihreiden kannatus on ollut nousussa kansallisissa parlamentti- ja paikallisvaaleissa monissa Pohjois- ja Keski-Euroopan maissa.

”Vihreät eivät perinteisesti nouse rymähtämällä, vaan kasvu on hidasta ja kestävää. Olemme tehneet suurtekoja, esimerkiksi Saksan Baijerissa vihreät on ottanut voiton ja olemme konservatiivisella alueella toiseksi suurin puolue”, sanoo Euroopan vihreiden nuorten toinen puheenjohtaja Katri Ylinen.

Baijerissa vihreisiin valui äänestäjiä sosiaalidemokraateista ja keskusta-oikeistosta.

”Vihreiden uusista äänestäjistä identifioitiin kaksi ryhmää: Eurooppa-myönteiset kaupunkilaiset ja toinen oli kiinnostavasti kristillis-konservatiivinen joukko, jolle oikeistolainen maahanmuuttokeskustelu oli liikaa. Se ei enää sopinut heidän etiikkaansa", sanoo Euroopan vihreiden valtuuskunnassa istuva Tuomas Viskari.


Vihreiden kannatus tulee melkein pelkästään pohjoisemmasta Euroopasta. Itä- ja Etelä-Euroopassa vihreät ovat heikkoja. 

”Voitamme vahvoilla alueillamme ja menetämme muualla jonkun verran. Vihreiden ryhmä painottuu entistä enemmän Saksaan, Belgiaan ja Hollantiin”, Viskari sanoo.

Hän arvelee nousun liittyvän kulttuuriseen jakolinjaan, joka on syntyy liberaalien kaupunkilaisten ja muiden alueiden asukkaiden välille.

”Suurimmat kaupungit alkavat eriytyä arvo- ja asennemaailmaltaan niiden sijaintivaltioista. Tämä eriytyminen on laitaoikeiston käyttövoimaa. Sen vastavoimana ovat taas selkeät liberaalipuolueet ja vihreät.”

Eurovaalien yhdeksi voittajaksi näyttää tulevan myös liberaali-keskustaryhmä Alde, joka kasvaa lähes 60 prosentilla, jos Emmanuel Macronin Renessanssi-liike liittyy siihen.


Etelä-Euroopassa laitaoikeiston
vastaliike taas kanavoituu muihin vasemmistolaisiin ryhmiin kun vihreisiin. Esimerkiksi Espanjassa sosialidemokraatit ovat kasvaneet.

"Nuoriso kokee näköalattomuutta. Jos pystymme tarjoamaan nuorille Etelä-Euroopassa ratkaisuita työttömyyteen ja ilmastokriisiin, niin vihreillä olisi siellä kasvuvaraa", sanoo Ylinen.

Kuuntele Puhekuplan eurovaalijakso.

eurovaalit  europarlamentti 




Viite