Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Jenni Leukumaavaara

Antti Rinne
Tunnustelu jatkuu. SDP:n Antti Rinne arvelee, että hallitusneuvotteluihin osallistuvat puolueet ovat selvillä ensi viikolla.Jenni Leukumaavaara

Tunnustelu jatkuu. SDP:n Antti Rinne arvelee, että hallitusneuvotteluihin osallistuvat puolueet ovat selvillä ensi viikolla.

Rinne haluaa selvennystä puolueiden vastauksiin ilmastosta, EU-politiikasta ja taloudesta

30.4.2019 14.29

Jenni Leukumaavaara

SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne on hallitustunnustelijana kulkeutunut turvallisen matkan päähän oppositiojohtaja Rinteen sanomisista.

Aiemmin Rinne on sanonut, että mahtuminen perussuomalaisten kanssa samaan hallitukseen on arvokysymysten takia hankalaa.

Silti Rinne vaikutti tiistaina eduskunnassa pitämässään tiedotustilaisuudessa hanakasti haluavan pitää myös perussuomalaiset mukana hallitustunnusteluissa. Siitäkin huolimatta, että perussuomalaisten näkemykset ilmastopolitiikasta ja maahanmuuton selkeästä vähentämisestä ovat kaukana SDP:n linjauksista.

Rinne nosti perussuomalaiset esiin ilmastopolitiikasta puhuessaan.

”Meillä on kahdeksan eduskuntapuolueen yhteinen näkemys siitä, millä tavalla Suomi ilmastopolitiikkaa vie eteenpäin. Haluan nyt sen sisältöä täsmentää kaikkien puolueiden kanssa, mutta erityisesti sen puolueen kanssa, joka on vastannut ettei ole valmis sitoutumaan samaan kuin kaikki muut puolueet”, Rinne vastasi Vihreän Langan kysymykseen.

Eli perussuomalaisten?

”No, jokainen voi tämän selvän johtopäätöksen vetää”, Rinne vastasi.

Rinteen mukaan kaikki puolueet ovat mukana jatkokeskusteluissa. Puolueiden kynnyskysymykset eivät siis tässä vaiheessa ole rajanneet ketään pois.


Täsmennyksiä Rinne
aikoo vaatia ilmastopolitiikan lisäksi EU-politiikan ja talouden vastauksiin.

Puolueiden antamat talouspolitiikan vastaukset olivat Rinteen mielestä ”hapuilevia ja heiveröisiä”.

”Olin hieman hämmentynyt, että kun meillä oli kaksi kysymystä taloudesta, aika ohuiksi vastaukset talouden osalta jäivät.”

Puolueiden puheenjohtajat puolestaan ovat aiemmin ihmetelleet, miksi talouskysymykset ovat niin löperöitä. Rinne kiivastui talouskysymysten kritisoinnista ja sanoi, ettei täällä olla kysymysten vaan vastausten tasoa selvittämässä. 

Rinne sanoi yhteisiä tavoitteita puolueiden kesken löytyneen eriarvoisuuskehityksen torjunnasta, investoinneista tulevaisuuteen, hyvinvointivaltion palvelujen ja reilun työelämän kehittämisestä.


Rinne arvioi, että täsmentävät kahdenväliset keskustelut puolueiden kanssa alkavat 3. toukokuuta eli tämän viikon perjantaina.

Rinne piti realistisena arviona sitä, että hallitusneuvotteluihin lähtevät puolueet ovat selvillä 8. toukokuuta eli ensi keskiviikkona.

eduskuntavaalit19  hallitusneuvottelut  sdp  ilmastopolitiikka  talous 




Viite