Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tuleeko ilmastonmuutos iholle?

Iiro Törmä

Kuvituskuvassa maapallojäätelö sulaa
Iiro Törmä

12.9.2018 16.12

Lasse Leipola

Voiko ilmastonmuutosta syyttää hellekesästä? Entä viileästä kesästä viime vuonna? Eihän sekään tarkoittanut, että ilmastonmuutos olisi peruttu.

Muutama aste lisää lämpöä. Näin olen aina toivonut Suomen kesässä. Ennen tätä kesää.

En nauttinut helteestä. Siirryin selviytymismoodiin. En miettinyt, mitä tehdä tai minne mennä, vaan keskityin turvaamaan elinolosuhteitani: juomaan tarpeeksi, pysyttelemään poissa auringosta ja pitämään huolen, että lähellä oli jatkuvasti suihku, järvi tai ilmastoitu tila.

Ennätykselliset helteet saivat minut – kuten monen muunkin – pohtimaan ilmastonmuutosta.

Kuumuus ei ollut mitään sellaista, mitä en olisi aiemmin kokenut. Yli 30 asteen lämpötilaan ylletään Suomessa useammin kuin joka toisena kesänä. Kun Suomessa on ollut viileämpää, olen useasti käynyt nauttimassa vielä kovemmista helteistä ulkomailla.

Mutta nyt aiemmin nautinnolliselta tuntunut kuumuus ei ollutkaan enää ajallisesti rajattua: ei ollut sateita lupaavaa sääennustetta tai matkalippua kotimaan viileyteen, vaan kuumuus jatkui ja jatkui. Lisäksi kuumuutta oli muutama aste liikaa – hyvä esimerkki siitä, että jo muutaman asteen lämpeneminen voi muuttaa tilannetta radikaalisti.

Suomen ilmasto on jo lämmennyt teollistumisen alun jälkeen reilusti yli kaksi astetta. Suomen sää vaihtelee niin paljon, että se on jäänyt enimmäkseen huomaamatta. Vaikka tänä kesänä hikoiltiin, voiko sanoa, että koimme ilmastonmuutoksen nahoissamme?


Helteet nostivat ilmastonmuutoksen aiempaa kattavammin mediaan. Jutut olivat pääosin varsin asiallisia. Ongelmallisia olivat jutut, joissa korostuivat ilmastonmuutoksen positiiviset vaikutukset. Valtakunnan päälehti hehkutti otsikossaan, että ilmastonmuutos lupaa tuplasti helteitä. Iltapäivälehden lööpissä kerrottiin, että Suomeen tulee Saksan ilmasto, mikä ei kuulosta lainkaan pahalta.

Toisaalta oli myös pelottavia esimerkkejä siitä, mihin lämpeneminen on meidät viemässä. Yle kertoi tervapääskyn poikasista, jotka hyppäävät pesistään liian aikaisin päästääkseen lämpöä karkuun. Ampiaisia on ollut paljon aiempaa enemmän, koska lämpö on taannut niille paremmat olot. THL varoitti, että taudit kukoistavat uimarantojen lämpimissä vesissä. Vihdin Enäjävessä kuoli ensin massoittain simpukoita ja sitten kaloja. Metsäpalot riehuivat ympäri Eurooppaa – myös Suomessa. Viime vuonna kovista sateista kärsineet maanviljelijät joutuivat tänä kesänä ahdinkoon kuivan kesän vuoksi.

Kuumien säiden yhdistäminen ilmastonmuutokseen on ongelmallista, sillä saman logiikan pitäisi päteä myös toisin päin. Siinä missä heinäkuu oli paikkakunnasta riippuen kahdesta viiteen astetta keskimääräistä lämpimämpi, oli viime maaliskuu saman verran keskimääräistä kylmempi. Toki siinä missä heinäkuu oli mittaushistorian kuumin, ei maaliskuu yltänyt edes vuosikymmenen kylmimmäksi.

Sää ja lämpötilat heittelevät Suomessa niin paljon, että ilmastonmuutoksen vaikutukset näkyvät paremmin keskilämpötiloissa kuin ennätyslukemissa. Tämän kesän hikinen heinäkuu oli keskimäärin vain 0,4 astetta lämpimämpi kuin edellinen ennätysheinäkuu vuonna 1941, vaikka Suomen ilmasto on lämmennyt yli asteen sitten sotavuosien.


Ilmastonmuutoksen suhde päivittäiseen ja paikalliseen säähän on vaikeasti hahmotettava. Toimittajat ovat vähitellen oppineet ilmastotutkijoiden varovaisuuden. Yksittäisiä sääilmiöitä ei voi laittaa ilmastonmuutoksen piikkiin, mutta niitä voi käyttää esimerkkeinä siitä, millaisia säitä ilmastonmuutos lisää tulevaisuudessa.

Tilastotieteilijä Irineo Cabreros Princetonin yliopistosta kuvasi heinäkuussa verkkolehti Slaten sivuilla julkaistussa kirjoituksessa äärisäiden ja ilmastonmuutoksen suhdetta pallometaforalla: Korissa on tavallista säätä kuvaavia sinisiä palloja sekä äärisäätä kuvaavia punaisia palloja. Koska äärisäät ovat harvinaisia, sinisiä palloja on paljon enemmän kuin punaisia palloja.

Ilmastonmuutoksen tiedetään lisäävän äärisäitä eli korvaavan metaforan sinisiä palloja punaisilla. Ilmaston muuttuessa korista nousee aiempaa todennäköisemmin punainen pallo. Sitä, onko joku tietty punainen pallo alkuperäinen vai ilmastonmuutoksen aiheuttama, on lähes mahdotonta arvioida. Sen sijaan on mahdollista arvioida, millä tahdilla ilmastonmuutos muuttaa palloja punaisiksi, eli miten äärimmäisten sääilmiöiden todennäköisyys kasvaa.

Vaikka ilmastotutkijat asettelevat sanansa varovaisesti, ilmastonmuutoksen yhteydestä yksittäisiin sääilmiöihin on olemassa tutkittua tietoa. Tiedelehti Naturessa tänä kesänä julkaistun artikkelin mukaan vuodesta 2004 lähtien ilmastonmuutoksen ja yksittäisten sääilmiöiden yhteyttä on arvioitu 170 tutkimuksessa, jotka ovat kattaneet 190 sääilmiötä. Pääosin tutkimukset olivat keskittyneet lämpöaaltoihin, kuivuuskausiin sekä rankkasateisiin ja tulviin.

Tutkimuksien perusteella ihmisen aiheuttama ilmastonmuutos vaikutti kahteen kolmasosaan tutkituista ilmiöistä – joko kasvattamalla niiden todennäköisyyttä tai voimistamalla niitä. Viime vuonna pystyttiin ensimmäistä kertaa nimeämään ilmiöitä, jotka eivät olisi tapahtuneet ilman ihmisen aiheuttamaa ilmastonmuutosta: Aasian helleaalto 2016, saman vuoden globaali lämpöennätys sekä pohjoisen Tyynenmeren lämpeneminen 2014–2016.


Ennätyshelteet ovat ajaneet toimittajat ympäri Euroopan kyselemään ilmastotutkijoilta, mikä on lämpöaallon yhteys ilmastonmuutokseen. Ilmastomallinnukseen Oxfordin yliopistolla erikoistunut tutkija Friederike Otto halusi antaa paremman vastauksen kuin perinteisen ”yksittäiset ilmiöt ovat satunnaisia, mutta äärisäät yleistyvät”.

Otto päätti kollegoidensa kanssa selvittää, mikä on ollut ilmastonmuutoksen osuus tämän kesän helteisiin Pohjois-Euroopassa. Normaalien töiden ohessa tehdyn pikatutkimuksen tulos oli, että ilmastonmuutos oli tehnyt lämpöaallon kaksi kertaa aiempaa todennäköisemmäksi. Suomesta mukana oli kaksi sääasemaa, mutta niiden lämpötilat olivat niin poikkeukselliset, ettei niiden todennäköisyyttä saatu lainkaan suhteutettua aiempaan ilmastoon.

Nyt Otto on kehittämässä Saksan ilmatieteen laitokselle palvelua, jonka tavoitteena on tuottaa ehkä jo ensi vuonna lähes reaaliaikaisia arvioita siitä, mikä on ilmastonmuutoksen osuus kuhunkin äärimmäiseen sääilmiöön.

”Jos me tutkijat emme sano mitään, jotkut muut vastaavat kysymykseen oman agendansa pohjalta ilman tieteellistä perustaa. Jos haluamme, että tiede on mukana tässä keskustelussa, meidän on oltava nopeita”, Otto sanoi Nature-lehden haastattelussa.


Miten ilmastonmuutoksen voi havaita? Voiko sen aistia omakohtaisesti? Intuitiivisesti voisi väittää, että tämä vuosi on kuumin ihmismuistiin. Suomen ennätyshelteiden lisäksi vastaavista on uutisoitu eri puolilta Eurooppaa. Laajat metsäpalot Kreikassa, Portugalissa, Ruotsissa sekä Kaliforniassa vahvistavat mielikuvaa äärimmilleen kuumenneesta planeetasta.

Osittain kyse on harhasta. Kuumuus on keskittynyt oman mediakuplamme alueelle. Globaalisti tämä vuosi ei ole poikkeus, sillä vuoden 2018 arvioidaan jäävän viileämmäksi kuin kolme edellistä vuotta. Niiden kuumuus jäi meidän julkisuudessamme vähemmälle huomiolle, koska ennätykset paukkuivat Argentiinassa, Intiassa ja Kuwaitissa – eivätkä Asikkalassa, Imatralla ja Kurikassa.

Oman arkikokemuksen kannalta ei ole olennaista, tunnistaako ilmastonmuutosta juuri tässä tai tuossa säätilassa. Sen sijaan on syytä ymmärtää, että ilmastonmuutos ei ole mikään hitaasti meitä lähestyvä maailmanloppu, jonka ensimmäiset merkit saattavat olla ilmassa.

Ilmastonmuutos on täällä. Se on kaikkialla, se vaikuttaa kaikkeen. Loputtomasti jankutetusta tavoitteesta rajoittaa lämpeneminen kahteen asteeseen on kulutettu toinen aste. Suomessa, jossa ilmasto lämpenee muuta maailmaa nopeammin, ilmasto on jo nyt selvästi yli kaksi astetta lämpimämpi kuin ennen teollistumista.

Tätä ei pidä lukea lohdutuksena. Ei pidä ajatella, että hyvinhän tässä elelemme ilmastonmuutoksen maailmassa.
Ilmastonmuutos aiheuttaa jo nyt valtavasti inhimillistä kärsimystä. Se voi tappaa tällä vuosisadalla enemmän ihmisiä kuin sodat ja konfliktit 1900-luvulla. Lancet Planetary Health -julkaisussa viime vuonna esitellyn tutkimuksen mukaan pelkästään Euroopassa säästä aiheutuvat kuolemat yli 50-kertaistuvat vuosisadan aikana noin 150 000 kuolemaan vuodessa. YK:n terveysjärjestö WHO puolestaan arvioi, että ilmastonmuutos lisää koko maailman kuolleisuutta jo vuosisadan puoliväliin mennessä noin 250 000 kuolemalla vuodessa.

Ei pidä vaipua epätoivoon, vaikka ilmastonmuutos on niskassamme ja sen vaikutukset tulevat väistämättä pahenemaan. Vaikka on myöhäistä ennaltaehkäistä ilmastonmuutosta tai perua sen kaikkia vaikutuksia, se, mitä me teemme seuraavien vuosikymmenten aikana, määrää ihmiskunnan kohtalon. Ilmastonmuutos koskettaa jo jokaisen arkea ja vaikuttaa jokaisen sääilmiön taustalla. Vaikutukset kasvavat vuosi vuodelta.


Tämän vuoksi on ollut jakomielistä seurata ilmastokeskustelun viriämistä tänä kesänä. Punavihreässä kuplassa on pidetty asiasta meteliä jo vuosikymmeniä. On tärkeää, että ilmastonmuutos leviää tavalliseen arkikeskusteluun ja suurten medioiden pääjuttuihin.

Samalla paljastuu, kuinka kaukana todellisista ratkaisuista vielä ollaan. Jos hellekesä ei muuta ihmisten käyttäytymistä muuten kuin lisäämällä tuulettimien menekkiä, on vaikea tuntea huojennusta.

Hyvän sään aikana -verkkojulkaisu kysyi elokuussa eduskuntapuolueiden puheenjohtajilta ilmastonmuutoksesta ja konkreettisista toimista sen hillitsemiseksi. Vihreiden Touko Aaltoa ja vasemmiston Li Anderssonia lukuun ottamatta vastaukset olivat masentavan epämääräisiä, eivätkä varsinaisesti vahvistaneet uskoa siihen, että ilmastonmuutos pysyy enää agendalla säiden viilentyessä.

EU:n ilmastopolitiikka ja Pariisin sopimus ovat luoneet valheellisen hyvänolontunteen siitä, että asia on hoidettu pois poliittisesta päiväjärjestyksestä. Että on jo olemassa mekanismit, jotka ohjaavat valtiot ja yritykset riittäviin päästövähennyksiin.

Tämä ei pidä paikkaansa. Ilmastotieteen mukaan poliitikoilta vaaditaan suuria, suorastaan mullistavia tekoja Pariisin sopimuksen tavoitteiden saavuttamiseksi. Se ei näkynyt vastauksissa.

Aallon ja Anderssonin edistyksellisiä näkemyksiä lukuun ottamatta vastauksissa ei myöskään ollut suuria eroja. Siksi pelkään, ettei ilmastopolitiikka sovi vaalikysymykseksi. Niin toimittajat kuin poliitikot haluavat keskittyä kysymyksiin, joissa puolueiden ja ehdokkaiden kannoista löytyy eroja. Nyt valtaosa poliittisesta kentästä suhtautuu ilmastonmuutoksen torjuntaan passiivisella konsensuksella.

Se, ettei suoranainen ilmastoskeptismi enää näy poliitikkojen puheenvuoroissa – jopa perussuomalaisten Jussi Halla-aho tunnusti ongelman ja halusi edistää kevyttä ja julkista liikennettä – on melko laiha lohtu. Vielä turhauttavampaa on, että ongelma tiedostetaan ja tunnustetaan, mutta siihen ei haluta puuttua juuri enempää kuin kansainväliset sitoumukset edellyttävät.

Selviytymismoodille on tarvetta tulevaisuudessakin.



Haluatko lukea lisää Lankaa? Tilaa nyt uusi viikoittainen uutiskirje täältä.