Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Blogi

Turvapaikkaprosessiin ei voi luottaa

20.8.2018

Anna Sahinoja

Käyttäjän Anna Sahinoja kuva
Anna Sahinoja on nyt 19-vuotiaan, alaikäisenä turvapaikanhakijana Suomeen tulleen nuoren kummitäti.

Ryhdyimme puolitoista vuotta sitten perheeni kanssa nuoren ihmisen tukiperheeksi. Ajatus oli auttaa häntä kotoutumaan. Kuten yksi kummikollega sanoi, ”se oli sitä aikaa, kun ajattelin että pelataan yhdessä jalkapalloa”.

Pian todellisuus iski kasvoille.

Luottamukseni Suomen turvapaikkajärjestelmään on viimeisen puolentoista vuoden aikana kadonnut täysin.  Turvapaikkaprosessi on rikki, ja monet ovat pettyneitä ja huolissaan.

Useat tahot ovat nostaneet esiin prosessin epäkohtia. Julkisuudessa on moneen kertaan kerrottu Maahanmuuttoviraston puhutteluissa tehdyistä virheistä ja tulkkauksen ongelmista sekä oikeusavun riittämättömyydestä.

Paljon on puhuttu myös siitä, että nykyisen hallituksen aikana turvapaikan saamisen kriteerejä on kiristetty ja todistuskynnys nostettu kohtuuttoman korkeaksi.

Sisäministeri Kai Mykkänen (kok) ja oikeusministeri Antti Häkkänen (kok) ovat toistaneet useaan otteeseen, että ”mahdolliset virheet korjataan oikeusasteissa” sekä että ”ennen palautuspäätöstä on käyty läpi kaikki oikeusasteet”.

Todellisuudessa oikeusasteiden läpikäynti ei auta, jos alun perin tehtyjä virheitä ei missään vaiheessa korjata.

Varsinkin yksin alaikäisinä turvapaikanhakijoina Suomeen tulleilla virheet ovat pahimmillaan kertautuneet. Puhutteluja hoitaneilla Maahanmuuttoviraston työntekijöillä ei ole kokemusta lasten puhuttelusta. Lastenjärjestö UNICEF nosti tämän esiin epäkohtana Protected on Paper? -tutkimuksessaan, joka löysi paljon muitakin epäkohtia turvapaikkaa hakevien lasten oikeuksien toteutumisesta kaikissa Pohjoismaissa.

Moni aikuinenkin jäisi ilman oikeutta ilman suomalaisten vapaaehtoisten apua. He ovat täydentäneet hakemuksia, etsineet uusia oikeusavustajia, olleet yhteydessä Pakolaisneuvontaan.

Järjestelmä ei voi eikä saa perustua sille, että vapaaehtoiset yrittävät korjata tehtyjä virheitä ja pitää ääntä hakijan puolesta. Jotta voimme aidosti luottaa siihen, että lentokoneessa istuvan pakkopalautettavan turvapaikkaa hakeneen ihmisen asia on käsitelty oikeudenmukaisesti, on turvapaikkaprosessi saatava kuntoon. Niin kauan kuin tilanne jatkuu nykyisellään, emme voi aidosti luottaa siihen, että turvaa tarvitsevat myös saavat sitä.

Yhdenvertaisuusvaltuutetun mukaan saattaen palautetuista 85 prosenttia on turvapaikanhakijoita. Samaan aikaan viranomaiset viestivät, että palautetut ovat ”pääasiassa rikoksiin syyllistyneitä”. Ei kerrota, että säilöön otetaan myös pelästyneitä, tavallisia nuoria. Henkensä edestä pelkäävän ei voi olettaa suhtautuvan paluulentoon ja taistelujen ja vainon keskelle palaamiseen rauhallisesti.

Uskon, että rakas maani pystyy paljon parempaan.

turvapaikanhakijat  oikeusministeriö  ihmisoikeudet  pakkopalautukset  pakkokäännytys 





Viite