Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Kuvituskuvassa tähtiä ja päästölähteitä

Uusi uljas ilmastounioni

10.12.2019 14.42

Lasse Leipola

Neuvotteluiden aika on ohi

Ilmastopolitiikan ylimmällä tasolla on jo vuosikymmeniä käyty kansainvälisiä ilmastoneuvotteluita.  Ensimmäisellä kierroksella saatiin aikaan Kioton pöytäkirja, joka allekirjoitettiin vuonna 1997.

Ensimmäinen yritys kattavammaksi sopimukseksi epäonnistui Kööpenhaminassa 2009, mutta Pariisissa 2015 saatiin vihdoin valmista. Pariisin sopimus ja sitä täydentävän Katowicen sääntökirja ovat neuvottelujen tulos ja päätepiste. YK:n ilmastokokouksissa voidaan keskittyä seurantaan ja raportointiin.

”Pariisin sopimuksen oikeudelliset puitteet ovat pitkäkestoiset. Esimerkiksi Kioton pöytäkirjasta tiedettiin heti, ettei se riitä, ja jo seuraavassa osapuolikokouksessa aloitettiin prosessi, joka tähtäsi ensin Kööpenhaminaan ja sitten Pariisiin”, kansainvälisen oikeuden professori Kati Kulovesi sanoi ilmastopaneelin tilaisuudessa lokakuussa.

Sekään, ettei Pariisin sopimukseen annetuilla päästövähennyssitoumuksilla päästä tavoitteisiin, ei tarkoita, että tilalle tarvittaisiin uusi sopimus. Pariisin sopimukseen kuuluu keinojen ja tavoitteiden säännöllinen tarkastelu ja kiristäminen.

Aiempaa kireämmistä päästövähennystavoitteista odotetaan kansallisia ilmoituksia ensi vuoden aikana. Esimerkiksi EU lupasi alun perin 40 prosentin päästövähennykset 2030 mennessä, mutta uusi komissio on ilmoittanut luvun kiristyvän vähintään 50 prosenttiin.
Kuloveden mukaan nyt on aika vaikuttaa päättäjiin, jotta maat kiristävät tavoitteitaan ja siten kirittävät toinen toisiaan.

Pariisin sopimusta ei uhkaa sekään, että Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ilmoitti marraskuun alussa Yhdysvaltojen erovan Pariisin sopimuksesta heti, kun se on mahdollista.

Sopimuksen mukaan Trumpin piti odottaa tämän vuoden marraskuun neljänteen päivään saakka, ja siitä alkaa vuoden mittainen irtisanomisaika.

Päivää ennen sen päättymistä Yhdysvalloissa järjestetään seuraavat presidentinvaalit. Jos demokraattipuolueen edustaja voittaa vaalit, Yhdysvaltain ero Pariisin sopimuksesta jäänee hyvin lyhyeksi.

Vihdoin sen voi sanoa ääneen: poliittinen järjestelmä ottaa ilmastokriisin vakavasti. Tänä vuonna on alkanut näyttää siltä, että pian ilmastopolitiikka ei ole enää erilliskysymys, vaan siitä on hyvää vauhtia tulossa kaikkea politiikkaa ohjaava teema. Ainakin Suomessa ja EU:ssa.

Suomessa ympäristö- ja ilmastoministeri Krista Mikkonen (vihr.) sai vastuulleen ilmastopolitiikan kokonaisuuden. Samantyylinen ratkaisu on tehty myös Ursula von der Leyenin johtamassa Euroopan komissiossa, jossa ilmastopolitiikan kokonaisuudesta vastaa komission varapuheenjohtaja Frans Timmermans.

”Minun vastuullani on, ettei komissio tee enää ristiriitaisia toimia, vaan kaikki toimet tukevat hiilineutraaliutta 2050, suojelevat biodiversiteettiä ja edistävät muita tavoitteita”, Timmermans sanoi lokakuun alussa Euroopan parlamentissa järjestetyssä kuulemistilaisuudessa.

Se, että ilmastopolitiikka on noussut komissiossa varapuheenjohtajatason asiaksi, kertoo, kuinka paljon on tapahtunut kymmenessä vuodessa. Esimerkiksi ilmastokomissaarin pesti ja ilmastoasioiden pääosasto, eli EU:n vastine ministeriölle, perustettiin vasta kymmenisen vuotta sitten José Manuel Barroson toisen komission kaudella.


EU:n ilmastopolitiikan kovaa ydintä ovat kokonaispäästöjen vähennystavoitteet. Ne ohjaavat päästökauppaa ja muuta ilmastopolitiikkaa, vaikkapa energiatehokkuutta koskevaa lainsäädäntöä tai uusille autoille asetettavia päästörajoituksia.

Yleisiä päästövähennystavoitteita on tähän asti asetettu melko lyhyellä tähtäimellä noin vuosikymmen kerrallaan. Pariisin ilmastosopimus kuitenkin edellyttää, että sopimuksen osapuolien pitää ensi vuonna asettaa itselleen pitkän aikavälin ilmastotavoite.

EU:ssa pyritään nyt siihen, että tavoitteena olisi hiilineutraalius vuonna 2050. Viimeistään tuolloin EU:n päästöjen ja niitä sitovien nielujen pitäisi olla tasapainossa. Näin EU-maat eivät enää lisäisi ilmastoa lämmittävän hiilen määrää ilmakehässä.

Tällä hetkellä EU pyrkii 40 prosentin päästövähennyksiin vuoteen 2030 mennessä. Tämä ei vie hiilineutraaliuteen vuosisadan puolivälissä. Tavoite on itse asiassa niin heikko, ettei sillä ole tällä hetkellä juuri mitään merkitystä. Arvioiden mukaan päästöt vähenevät ensi vuosikymmenen loppuun mennessä jo muutenkin enemmän kuin 40 prosenttia.

Tavoitteen kiristämistä pidetäänkin selviönä. Se ei sen sijaan ole selvää, kuinka paljon tavoitetta kiristetään. Muun muassa parlamentti ja osa jäsenmaista – Suomi mukaan lukien – haluaisi kiristää tavoitteen 55 prosenttiin. Komissio puolestaan esittää uudeksi luvuksi vähintään 50 prosenttia.

”Tavoitteen kiristäminen 50 prosentista 55 prosenttiin vaatii isoja lisätoimenpiteitä, eikä komissio voi sitoutua niihin selvittämättä asiaa tarkasti. Hämmästyn, jos selvitykset osoittavat, että tieteen mukainen tavoite on jotain muuta kuin vähintään 55 prosenttia”, Timmermans sanoi lokakuussa.

Ilmastopolitiikkaa pitkään Euroopan parlamentissa tehnyt kokoomuksen Sirpa Pietikäinen pitää lyhytnäköisyyttä ja kunnianhimottomuutta turhauttavana. Hänen mukaansa esimerkiksi puhtaaseen teknologiaan tehtäviä investointeja helpottaisi, jos tavoitteista tehtäisiin kerralla riittävän tiukat.

”Meidän ilmastopolitiikka on ollut sellaista viiden vuoden välein kiristämistä. Se on vähän kuin leikkaisi sormea sentin paloissa: aina sattuu ja silti tulehdus etenee”, Pietikäinen sanoi lokakuussa Strasbourgissa pidetyssä lehdistötapaamisessa.

Monet pitivät 40 prosentin tavoitetta riittämättömänä jo viitisen vuotta sitten, kun siitä päätettiin. Muun muassa Britannia oli tuolloin valmis 50 prosentin tavoitteeseen ja ympäristöjärjestö Greenpeace piti 55 prosenttia riittävän korkeana tavoitteena.

Esimerkki kertoo siitä, miten nopeasti ilmastopolitiikassa mennään eteenpäin. Kunnianhimoisesta tulee valtavirtaa muutamassa vuodessa. Sama on nähty Suomessa: vuonna 2014 vihreiden puoluevaltuuskunta asetti tavoitteeksi hiilineutraalin Suomen vuonna 2050. Nyt jopa keskusta on hallituksessa ajamassa selvästi nopeampaa aikataulua.


Tavoitteiden saavuttamiseksi on tehtävä paljon muutoksia. Ursula von der Leyenin komissio niputtaa kokonaisuuden Green Deal -nimiseksi ohjelmaksi, jota koskevaa lainsäädäntöä aiotaan saada valmiiksi jo komission kauden ensimmäisen sadan päivän aikana – eli käytännössä alkuvuodesta 2020.

”Komission puheet ovat toisia kuin viisi vuotta sitten. Silloin Junckerin komissio aloitti puhumalla siitä, että sääntelyä pitää purkaa kilpailukyvyn parantamiseksi”, vihreä meppi Ville Niinistö sanoo.

Hänen mukaansa uuden komission ilmastopainotus antaa parlamentin vihreille historiallisen tilaisuuden ajaa kunnianhimoista ilmastopolitiikkaa. Greta Thunbergin johtaman ilmastoliikkeen ja IPCC:n tuoreimpien selvitysten julkisuus varmistaa sen, että komissio saa ilmastopolitiikan tason lukittua riittävän korkealle, ennen kuin ilmastopolitiikkaa vastustavat voimat saavat rivinsä järjestykseen.

”Nyt on se hetki, kun poliitikoilta odotetaan paljon.”

Tärkeä osa Green Dealia on EU:n rahankäytön suuntaaminen ilmastotoimiin. Uusi komissio pyrkii siihen, että 30 prosenttia kaikesta rahoituksesta hillitsee ilmastonmuutosta tai edistää siihen sopeutumista. Kokoomuksen Pietikäinen muistuttaa, että tämän lisäksi pitää varmistaa, ettei jäljelle jäävä 70 prosenttia vesitä näitä tavoitteita.

”Kärjistettynä kyse on esimerkiksi kannattamattomien hiilikaivosten tuesta.­ ­Joskus yli kymmenen vuotta sitten se oli ihan hyvä idea muutoksen edistämiseen, mutta sitten tuki on jäänyt pyörimään, ja toiminta jatkuu ennallaan. Rahoitus pitää ohjata uuteen toimintaan eikä vanhan ylläpitämiseen.”


Päästökaupan kiristäminen on erittäin tärkeää. Päästökauppa kattaa jo nyt noin puolet EU:n päästöistä. Komissio kaavailee sen laajentamista muun muassa merenkulun, liikenteen ja rakentamisen päästöihin. Päästökauppa on kustannustehokas tapa vähentää päästöjä. Rajallinen määrä päästöoikeuksia ohjautuu markkinoilla sinne, missä päästöjen vähentäminen on kalleinta. Näin päästöjä vähennetään ensin siellä, missä se on edullisinta.

Myös Suomen oman hiilineutraalius­tavoitteen saavuttamiseen tarvitaan nykyistä tiukempaa päästökauppaa. Aivan kuten EU:ssa, myös Suomessa noin puolet päästöistä syntyy päästökauppasektorilla – erityisesti energiantuotannossa ja muussa teollisuudessa. Suomessa nämä päästöt ovat vähentyneet viidessä vuodessa noin viidenneksellä.

Kaikkialla Euroopassa päästökauppa ei ole purrut energiantuotannon päästöihin yhtä hyvin. Esimerkiksi hiiliteollisuus on monessa jäsenmaassa suuri työllistäjä, minkä vuoksi kynnys energiamurrokseen on korkea.
Timmermans korostikin lokakuun kuulemisessa, että fossiilisista on luovuttava oikeudenmukaisesti. Rakennemuutoksen tueksi kaavaillaan oikeudenmukaisen siirtymän rahastoa.

”On vakuutettava ihmiset siitä, että muutos tarkoittaa muutosta parempaan. Ei siis vain puhtaampaa ympäristöä, vaan myös parempaa työtä. Ja mitä tapahtuu ilmastolle ja luonnonvaroille, jos emme tee mitään. Syntyy konflikteja ja ketkä niissä kuolevat ensimmäisinä? Köyhimmät.”


Uuden komission suunnitelmissa EU yrittää suitsia myös muiden maiden päästöjä aiempaa aktiivisemmin. EU muun muassa selvittää hiilitullien käyttöönottoa. Toinen vaihtoehto on edellyttää Pariisin ilmastosopimuksen mukaista politiikkaa esimerkiksi kauppakumppaneilta.

Asia nousi esiin loppukesästä Amatsonin metsäpalojen yhteydessä. EU sorvaa parhaillaan kauppasopimusta Brasilian ja muutaman muun Etelä-Amerikan valtion kanssa.

”Koska kauppasopimus on vasta ratifioitavana, ja se on Brasilialle ainakin jossain määrin tärkeä, sitä voidaan käyttää painostamiseen. Ja tekee mieli sanoa, että nyt tuleekin lisätä painetta. Tällaisia kauppapoliittisia ja muita ulkopoliittisia keinoja pitää pystyä käyttämään globaalien julkishyödykkeiden puolesta. En näe tällaisessa koplaamisessa mitään periaatteellista väärää”, kansainvälisiin sopimuksiin erikoistunut tutkija Antto Vihma sanoi elokuussa Vihreälle Langalle.

EU:n ilmastopolitiikassa on kyse myös eurooppalaisista metsistä. Vanha huoli siitä, ettei Brysselissä ymmärretä suomalaista metsätaloutta on jälleen voimissaan, sillä biotalous jää hyvin pienelle huomiolle komission alustavissa suunnitelmissa. Suomessa RKP:tä ja europarlamentissa uutta Renew Europe -ryhmää edustava Nils Torvalds pitää huolestuttavana, että ilmastokeskustelua käydään ”viimeisen totuuden” puitteissa, jolloin esimerkiksi biopolttoaineiden tarve siirtymäaikana unohtuu.

”Biotalouden jääminen sivuun on vakava virhe. Keskustelu käydään siten, että kaikki päätökset tähtäävät vuoteen 2050. Ei voida vain sanoa, että esimerkiksi Helsingissä ei ole 20 vuoden päästä diesel-busseja, vaan pitää kertoa myös, mitä tapahtuu sitä ennen.”


Kaikki eivät ole muutenkaan innoissaan komission Green Dealista. Ilmastokriisin vakavasti ottavat pitävät puheita kauniina, mutta konkretian puutetta huolestuttavana.

”Parhaassa tapauksessa kunnianhimoisia päätöksiä käsittelevät viranomaiset tuntevat sympatiaa tavoitteita kohtaan. Pahimmassa tapauksessa päätöksiä tekevät komissaarit, jotka toivovat ilmastopolitiikan epäonnistumista”, Green New Deal for Europe -kampanjan David Adler ja Pawel Wargan kirjoittivat Politico-verkkojulkaisussa lokakuussa.

He pitävät huolestuttavana myös sitä, ettei ilmastosta vastaavalla Timmermansilla ole valtaa talousasioihin, vaikka rahavirtojen kääntäminen vihreämpään suuntaan on Green Dealin ydintä.


Vaikka komissio pystyisi toimimaan yhtenäisesti tiukemman ilmastopolitiikan puolesta, osa jäsenmaista heittää kapuloita rattaisiin. Esimerkiksi Puola, Tšekki, Unkari ja Viro vastustivat viime kesänä hiilineutraaliustavoitetta vuodelle 2050. Asia on yhä sopimatta. Vastustus on helppo tulkita ahneudeksi. Esimerkiksi Puola haluaa lypsää mahdollisimman paljon rahaa hiiliteollisuutensa alasajamisesta.

Vihreiden Niinistö pitää edistyksenä sitäkin, että muutostarve myönnetään ja kyse on vain rahasta.

”Jos ajattelu on näin pitkällä, asia voidaan ratkaista tuilla ja teknologiasiirroilla. En hyväksy kuppaamista ilman perusteluja, mutta raha pitää ohjata kivihiiltä korvaavaan energiateknologiaan. Ilmastopolitiikkaa ei pidä myöskään tehdä ilman laajempaa työllisyys- ja sosiaalipolitiikkaa, jolla voidaan lisätä sen hyväksyttävyyttä.”

Euroopan parlamentti on ollut ilmastokannoissaan edistyksellinen jo pitkään. Kun komissiollakin on nyt kunnianhimoisia ilmastosuunnitelmia, jäsenmaiden muodostamasta Euroopan neuvostosta tulossa entistä selvemmin ilmastotoimien jarru. Pietikäinen rinnastaa neuvoston Suomen kuntiin.

”Eivät kunnanjohtajat mieti, miltä soteuudistus näyttää koko Suomen kannalta, vaan he miettivät sitä omalta kannaltaan. Se on ymmärrettävää. Neuvostossa on ihan sama juttu. Suomessa metsät ja niiden hoito, Hollannissa on maatalous, Puolassa kivihiili ja Saksassa autoteollisuus. Kun jokainen yrittää värkätä mallia sellaiseksi, että se suosii itseä, kokonaisuuden kunnianhimo jää puutteelliseksi.”


Ilmastoheräämisestä huolimatta EU:n politiikka on vaarassa jäädä kauas siitä, mitä pitäisi tehdä ilmastonmuutoksen vakavimpien seurausten välttämiseksi.

Kun tarkastelee tieteellistä näkemystä, on triviaalia kiistellä, onko EU:n tavoite kymmenen vuoden kuluttua viisi prosenttiyksikköä enemmän tai vähemmän.

”Päästöjä pitäisi vähentää jo tänä vuonna sata prosenttia, jotta puolentoista asteen tavoite olisi mahdollinen”, sanoo vihreitä edustava ruotsalaismeppi Pär Holmgren.

Holmgren on taustaltaan meteorologi. Hän on julkaissut vuosien varrella lukuisia kirjoja ilmastonmuutoksesta. Politiikkaan hän lähti vasta vuosi sitten asettuessaan ehdolle europarlamenttiin.

Hän on kaikesta huolimatta optimisti sen suhteen, että ilmaston lämpeneminen voidaan rajoittaa kahteen asteeseen. Hän perustelee asian nuorten ilmastoliikkeellä, joka on alkanut kerätä mukaan myös aikuisia.

”Kun kyse on muutamasta prosentista väestöä, mielipide voidaan vielä ohittaa. Kriittinen massa saavutetaan jo kymmenen tai parinkymmenen prosentin kohdalla.”

Ilmastotieteessä puhutaan keikahduspisteistä ja itseään vahvistavista palautejärjestelmistä. Niillä tarkoitetaan mekanismeja, joissa lämpeneminen alkaa kiihtyä ruokkimalla itse itseään.

”Tällaisia mekanismeja on myös yhteiskunnassa. Kun mennään tietyn rajan yli, kehitys nopeutuu eikä paluuta enää ole. Niin kävi esimerkiksi sata vuotta sitten naisten äänioikeuden kanssa. Sitä ei kyseenalaista enää kukaan. Ilmastoliikkeessä samanlainen kriittinen massa voidaan saavuttaa seuraavalla vuosikymmenellä. Sen jälkeen muutos voi olla paljon nopeampi kuin nyt ajatellaan.”

Mikä ihmeen taksonomia?

EU:n ilmastopuhe vilisee uusia hämäriä ilmauksia. Tällä sanastolla pääset niihin kiinni.

Hiilitullit: Uusi komissio on päättänyt selvittää hiilitullien perimistä EU-alueelle tuotavista tuotteista. Kansainvälisen kaupan periaatteiden mukaan tullit eivät saisi olla pelkästään EU:n omaa tuotantoa tukevia, vaan niiden ilmastomerkitys pitää pystyä perustelemaan. Käytännössä tämä edellyttänee jokaisen tuontituotteen hiilijalanjäljen selvittämistä.

Ilmastopankki: Euroopan investointipankki on muuttumassa ilmastopankiksi. Komission uuden puheenjohtajan Ursula von der Leyenin tavoite on, että ilmastohankkeiden osuus rahoituksesta nousee nykyisestä neljänneksestä puoleen. Lisäksi Euroopan investointipankki ilmoitti marraskuussa lopettavansa fossiilisen energian hankkeiden rahoituksen vuoden 2021 loppuun mennessä.

Rahoituskehys: Fossiilitalouden alasajaminen vaatii valtavia investointeja. Yksi tulevan vuoden suurimmista urakoista on sopia rahoituskehyksestä, eli unionin rahankäytöstä vuosina 2021–2027. Uusi komissio on linjannut, että tulevaisuudessa kolmannes rahoituksesta menee ilmastotoimiin. Tulopuolella on vielä avoinna, kuinka suurella osuudella bruttokansantulostaan kukin jäsenmaa unionia rahoittaa. Osuus tulee olemaan hieman yli prosentin.

Taksonomia: EU haluaa varmistaa, että rahavirrat kääntyvät tukemaan kestävää kehitystä. Valmisteltava taksonomia on käytännössä luettelo niistä aloista, joiden katsotaan tukevan ilmastotoimia, kiertotaloutta ja muita ympäristötavoitteita. Siksi on tehtävä monta rajausta siinä, millainen toiminta Euroopassa katsotaan kestäväksi. Erityisesti ydinvoiman ja biotalouden kannattajat ovat huolissaan siitä, pidetäänkö niitä kestävinä energiantuotantotapoina.

Vertailutaso: Puut sitovat hiiltä, ja EU haluaa varmistaa, että metsät ovat tulevaisuudessakin hiilinielu. Nielujen kokoa arvioidaan suhteessa vertailutasoon, jota kukin jäsenmaa saa esittää itselleen. Asia nousee otsikoihin Suomen ehdotuksen valmistuessa joulukuun puolivälissä. Euroopan komissio tekee lopulliset päätökset ensi vuonna.

Neuvotteluiden aika on ohi

Ilmastopolitiikan ylimmällä tasolla on jo vuosikymmeniä käyty kansainvälisiä ilmastoneuvotteluita.  Ensimmäisellä kierroksella saatiin aikaan Kioton pöytäkirja, joka allekirjoitettiin vuonna 1997.

Ensimmäinen yritys kattavammaksi sopimukseksi epäonnistui Kööpenhaminassa 2009, mutta Pariisissa 2015 saatiin vihdoin valmista. Pariisin sopimus ja sitä täydentävän Katowicen sääntökirja ovat neuvottelujen tulos ja päätepiste. YK:n ilmastokokouksissa voidaan keskittyä seurantaan ja raportointiin.

”Pariisin sopimuksen oikeudelliset puitteet ovat pitkäkestoiset. Esimerkiksi Kioton pöytäkirjasta tiedettiin heti, ettei se riitä, ja jo seuraavassa osapuolikokouksessa aloitettiin prosessi, joka tähtäsi ensin Kööpenhaminaan ja sitten Pariisiin”, kansainvälisen oikeuden professori Kati Kulovesi sanoi ilmastopaneelin tilaisuudessa lokakuussa.

Sekään, ettei Pariisin sopimukseen annetuilla päästövähennyssitoumuksilla päästä tavoitteisiin, ei tarkoita, että tilalle tarvittaisiin uusi sopimus. Pariisin sopimukseen kuuluu keinojen ja tavoitteiden säännöllinen tarkastelu ja kiristäminen.

Aiempaa kireämmistä päästövähennystavoitteista odotetaan kansallisia ilmoituksia ensi vuoden aikana. Esimerkiksi EU lupasi alun perin 40 prosentin päästövähennykset 2030 mennessä, mutta uusi komissio on ilmoittanut luvun kiristyvän vähintään 50 prosenttiin.
Kuloveden mukaan nyt on aika vaikuttaa päättäjiin, jotta maat kiristävät tavoitteitaan ja siten kirittävät toinen toisiaan.

Pariisin sopimusta ei uhkaa sekään, että Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ilmoitti marraskuun alussa Yhdysvaltojen erovan Pariisin sopimuksesta heti, kun se on mahdollista.

Sopimuksen mukaan Trumpin piti odottaa tämän vuoden marraskuun neljänteen päivään saakka, ja siitä alkaa vuoden mittainen irtisanomisaika.

Päivää ennen sen päättymistä Yhdysvalloissa järjestetään seuraavat presidentinvaalit. Jos demokraattipuolueen edustaja voittaa vaalit, Yhdysvaltain ero Pariisin sopimuksesta jäänee hyvin lyhyeksi.




Viite