Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Blogi

Väestönvaihto-sana on vaarallinen kutsuhuuto

13.4.2019

Vesa Sisättö

Käyttäjän Vesa Sisättö kuva

Väestönvaihto on erikoinen sana. Sillä on aivan erityinen käyttönsä perussuomalaisilla ja puolueesta oikealle olevissa pienryhmissä.

Väestönvaihto-salaliiton avulla voidaan niputtaa vaihteleva joukko vihollisia yhteen.

Lisäksi väestönvaihto-sanaa voidaan käyttää kutsuhuutona, jonka avulla salaliittoteorioiden huuruisen ja rasistisen sisällön avaavat kommentoijat, eikä vaikkapa poliitikko itse.


Jussi Halla-aho
lausui Twitterissä näin vuosi sitten:

”Voidaan keskustella siitä, onko väestönvaihdoksessa mitään pahaa. On kuitenkin epärehellistä sanoa, että se ei olisi käynnissä, että se ei olisi nopeaa, ja että se ei jatkuisi juuri niin kauan kuin sen annetaan jatkua.”

Väestönvaihto-sana kannattaa iskeä Googlen hakusanaksi. Sen kautta paljastuu hämärä salaliittojen maailma.

Väestönvaihto viittaa teoriaan, jossa Euroopan ja muiden ”valkoisten” maanosien väestö aiotaan korvata Afrikasta ja Lähi-idästä tuodulla uudella, usein islaminuskoisella väestöllä.
Kun kysytään, kuka tämän vaihdon tekee, löydetään salaliiton vihollinen: suvakit.

Tämä ei kuitenkaan ole koko totuus vihollisesta. "Suvakkien" ohella samaan salaliittoon kuuluu koko poliittinen eliitti. Valtamedia vaikenee ja valehtelee, oikeusistuimet eivät tuomitse ja niin edelleen.

Eräänlaista huippua tässä ajattelussa edustaa perussuomalaisten varapuheenjohtaja Laura Huhtasaaren tokaisu oman blogitekstinsä kommenttiraidassa: "EIT on islamin alla."

Siis Euroopan ihmisoikeustuomioistuin.


Väestönvaihto-salaliittoteoriaan
on helppo lisätä osia. Näissä vaaleissa esimerkiksi ilmastonmuutoksen vastainen taistelu on työnnetty samaan soppaan. Lihansyönti- ja autoilurajoiukset on höyryisempien kommenttien mukaan osa samaa salaliittoa.

Alun Twitter-sitaatti on osa pidempää Jussi Halla-ahon Facebook-tekstiä, josta Suomen Uutiset teki jutun. Jutussa väestönvaihto esitetään tilastollisena tosiasiana, jutun alla kiehuvissa kommenteissa taas salaliittona.


Perussuomalaiset ovat liikkeellä vaaleissa kaksilla rattailla ja salaliittoteoriat ovat osa populistisen oikeiston työkalupakkia laajemminkin.

Jussi Halla-ahon salonkikelpoisen ulosannin vieressä ääniä kalastellaan propagandan ohjekirjoista kaapatulla keinolla. Väestönvaihto-salaliitto sitoo näppärästi yhteen kaikki vastustajat yhdeksi viholliseksi.


Perussuomalaisten käynnissä olevaa gallup-nousua lienee siivittänyt tämänkaltainen yksinkertaistaminen. Salaliiton jäsenten niskaan voidaan kaataa kaikki mahdollinen epämiellyttävä, jota perussuomalaisten kannattaja on kokenut. Tai minkä hän kokeekin itseään uhkaavan.


Mutta eikö kaikki ole vain internetin pimeiden loukkojen yksityisajattelua? Samaa mölinää, jota netti on täynnä.

Internet ei ole erillinen kybermaailma. Internet on arkielämämme osa, jossa toimimme tavallisina kansalaisina: pidämme yhteyttä ihmisiin työn ja vapaa-ajan merkeissä, teemme ostoksia, hankimme palveluita ja asioimme viranomaisten kanssa.

Tästä on puhunut muun muassa Aalto-yliopiston kyberturvallisuuden työelämäprofessori Jarno Limnéll.

”Digitaalinen ja fyysinen maailma ovat sulautumassa yhteen. Hyvin suuri osa yhteiskunnan ja ihmisten arjen asioista nojaa digitaaliseen ympäristöön”, Limnéll sanoo Vihreän Langalle.


Huuruisten salaliittoteorioiden lietsominen netissä ei ole harmitonta viihdettä. Joulukuussa 2016 Yhdysvalloissa tapahtui välikohtaus, jossa mieshenkilö ammuskeli automaattiaseella pizzeriassa.

Mies perusteli toimintaansa sillä, että hän halusi tutkia salaliittoteoriaa, jonka mukaan demokraattipuolueen johtajat käyttivät pikaruokaravintoloita kulissina lapsipornon tuottamiseen. Salaliittoteoria oli keitetty kasaan internetin uumenissa.

Viime kuussa Christchurchissa Uudessa-Seelannissa surmattiin 50 ihmistä joukkomurhassa kahdessa moskeijassa. Ampuja julkisti netissä manifestinsa, joka oli otsikoitu The Great Replacement.

Manifesti sisälsi salaliittoteorian väestönvaihdosta.

äärioikeisto  salaliitot  eduskuntavaalit19 





Viite