Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

vihreät

Vihreiden mielestä irtisanomissuojan heikentämisen sijaan tehokkaampaa olisi esimerkiksi helpottaa ensimmäisen työntekijän palkkaamista. Vihreiden ryhmäpuheenvuoron piti Heli Järvinen (oik.). Kuvassa myös eduskuntaryhmän puheenjohtaja Krista Mikkonen.vihreät

Vihreiden mielestä irtisanomissuojan heikentämisen sijaan tehokkaampaa olisi esimerkiksi helpottaa ensimmäisen työntekijän palkkaamista. Vihreiden ryhmäpuheenvuoron piti Heli Järvinen (oik.). Kuvassa myös eduskuntaryhmän puheenjohtaja Krista Mikkonen.

Vihreät: Työntekijöitä ei saa asettaa eriarvoiseen asemaan irtisanomissuojan osalta

16.10.2018 16.52

Jenni Leukumaavaara

Eduskunta on käynyt tänään tiistaina kuuman keskustelun niin sanotusta pienten yritysten irtisanomislaista. Tai kuten pääministeri Juha Sipilä (kesk.) tilanteen käänsi, valtioneuvoston tiedonannosta työllisyyspolitiikasta.

Tiedonanto tuli pikaisella aikataululla, ja eduskunta keskusteli hallituksen esityksestä tietämättä tarkkaan edes lakiesityksen sisältöä.

”Koko tämä keskustelu on aika absurdi. Hallitus kehuu itseään ja haukkuu liittoja. Nyt hallitus etsii eduskunnalta selkärankaa ratkaisuihinsa. Täällä haetaan käsien sitomista lakiin, jonka sisältöä emme edes tiedä”, vihreiden eduskuntaryhmän puheenjohtaja Krista Mikkonen sanoi. 

Vihreiden kansanedustajan, työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan varapuheenjohtaja Heli Järvisen mukaan työntekijöitä ei saa asettaa eriarvoiseen asemaan irtisanomissuojan osalta. Keinotekoinen raja irtisanomisen helpottamiseen alle kymmenen hengen yrityksissä ei ratkaise työelämän haasteita.

Järvisen mukaan kiista irtisanomislaista on osoitus, että hallitus ei välitä talous- ja työllisyysvaikutusten vähäisyydestä viedessään hankettaan läpi. Hallituksen omankin arvion mukaan muutoksen työllisyysvaikutukset ovat vähäiset.

Järvinen piti vihreiden ryhmäpuheenvuoron, kun hallitus keskusteli pienten yritysten työntekijöiden irtisanomista helpottavasta lakiesityksestä. 


Vihreiden mukaan
nyt pitäisi kiinnittää huomio toimiin, jotka aidosti parantavat työllisyyttä.

Vihreät kannattaa irtisanomisen pelisääntöjen selkeyttämistä niin, että sekä työntekijän että yrittäjän oikeusturvaa parannetaan. Irtisanomissuojan heikentämistä tehokkaampaa olisi uudistaa perhevapaat, laajentaa perustulokokeilua ja että sosiaaliturvaa muutetaan niin, että sen saajien kannattaa ottaa vastaan töitä joka tilanteessa.

Vihreät helpottaisi ensimmäisen ja toisen työntekijän palkkaamista niin, että valtio korvaisi osan työllistämiskuluista. Vihreät pitää tärkeänä myös koulutuksen lisäämistä toiselle asteelle, työpaikoille ja työttömyysjaksoille.

Lisäksi vihreät haluaa kasvattaa palkkatuen määrää, jotta yhä useampi yhdistys voi tarjota työttömille työtä. Niin sanottujen välityömarkkinoiden laajentaminen helpottaa työllistymistä.

Järvinen huomauttaa, että tällä hallituskaudella kasvokkaisten kohtaamisten määrä te-toimistoissa on vähentynyt, vaikka hallituksen kolmen kuukauden välein tapahtuvien määräaikaishaastatteluiden piti parantaa työllisyyspalveluita.

”Hallituksen tämänpäiväinen käsienpesuyritys ylittää kaikki aiemmin nähdyt piruetit ja kuperkeikat. Nyt kaivataan toimia, jotka aidosti helpottavat työttömien asemaa”, Järvinen sanoi.


Vihreiden kansanedustaja Ville Niinistö arvioi, että periaatekiistaksi kasvaneesta konfliktista voi seurata vakava työmarkkinatilanne ja lakkoja.

Niinistön mielestä irtisanomislait ovat osa hallituksen hakemaa isompaa muutosta, jossa ay-liikettä pakotetaan polvilleen.

”Ay-liike ottaa välillä kantaa asioihin, jotka eivät sille kuulu, mutta työntekijöiden irtisanomissuoja kyllä on heidän ydinaluettaan.”

Niinistön mielestä aktiivimalli ja nyt irtisanomisen helpottaminen pienissä yrityksissä antavat suomalaisille irvokkaan kuvan hallituksesta ja työllisyyspolitiikasta.

 

työllisyys  irtisanomissuoja  Vihreät  eduskunta 




Viite