Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Iiro Törmä

Iiro Törmä
Analyysi

Vihreiden kärkiehdokkaat haravoivat ääniä koko maasta

27.5.2019 16.19

Sammeli Heikkinen

Vihreät saavutti sunnuntain eurovaaleissa parhaimman vaalituloksensa prosenteissa mitattuna. Vihreiden ääniosuus kasvoi kevään eduskuntavaaleista kaikissa vaalipiireissä Lappia lukuunottamatta.

Alhaisen äänestysprosentin vuoksi puolueen äänimäärä jäi kuitenkin selvästi eduskuntavaalien äänistä.

Toisaalta vihreiden äänimäärän pudotus eduskuntavaaleissa oli muita suuria puolueita pienempi.

Varsinais-Suomen vaalipiirissä vihreiden äänimäärä jopa kohosi eduskuntavaaleista. Siellä vihreät veti huipputulokseen vaalipiirin äänikuninkuuden napannut Ville Niinistö.

Niinistö keräsi koko maasta toiseksi eniten ääniä. Toinen vihreä meppi, Heidi Hautala, oli taas koko maan äänitilastossa neljäs.


Niinistö ja Hautala
keräsivätkin vihreiden koko äänisaaliista kaksi kolmasosaa. Kahden kärkiehdokkaan tärkeys vihreille näkyy siinä, että paikallisesti tunnetut vihreät eivät juuri saaneet edes kotiseuduillaan näitä enemmän ääniä.

Poikkeuksena Oulun vaalipiirissä eduskunnan jättänyt Hanna Halmeenpää, joka sai sekä Niinistöä että Hautalaa enemmän ääniä omassa vaalipiirissään.


Toisaalta poikkeuksellisen valovoimaisen paikallisen ehdokkaan puuttuminen näkyi Lapissa, joka oli ainoa äänipiiri, jossa vihreiden ääniosuus laski eduskuntavaaleista.

Riikka Karppisen eduskuntavaalikampanjan siivittämänä vihreät keräsi sieltä lähes kymmeneksen äänistä huhtikuussa. Sunnuntaina ääniosuus jäi 8,5 prosenttiin.

eurovaalit 




Viite