Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Miikka Kiminki

Iiris Suomela
Leikkauksista rakentamiseen. ”Leikkaamisen sijaan on tullut aika rakentaa uutta. Meidän on vähennettävä köyhyyttä ja päästöjä samaan aikaan”, sanoo Iiris Suomela. Arkistokuva kesän 2019 puoluekokouksesta.Miikka Kiminki

Leikkauksista rakentamiseen. ”Leikkaamisen sijaan on tullut aika rakentaa uutta. Meidän on vähennettävä köyhyyttä ja päästöjä samaan aikaan”, sanoo Iiris Suomela. Arkistokuva kesän 2019 puoluekokouksesta.

Vihreiden Suomela vaati budjettipuheessa muutosta: ”Muuten ei ole tulevaisuutta”

8.10.2019 14.23

Sammeli Heikkinen

”Kaiken on muututtava, sillä kuolleella planeetalla ei ole sen enempää velkakelloja kuin hyvinvointivaltiotakaan. Kaiken on muututtava, sillä muuten lapsilla ja nuorilla ei ole tulevaisuutta.”

Näin perusteli kansanedustaja Iiris Suomela (vihr.) eduskunnalle sitä, miksi ilmastokriisiä on hillittävä ja miksi Suomesta on tehtä maailman ensimmäinen hiilineutraali hyvinvointivaltio.

Suomela piti vihreiden ryhmäpuheenvuoron istunnossa, jossa käsiteltiin ensi vuoden budjettiesitystä. Hän sanoi, että budjetissa on satoja miljoonia euroja ilmastotoimiin sekä sata miljoonaa luonnonsuojeluun. Hallitus myös aikoo uudistaa energiaverotuksen ja yritystuet.

Puheessaan 25-vuotias Suomela muistutti, että hänen sukupolvensa on kokenut kriisin toisensa jälkeen. Ensin 1990-luvun lama iski hänen ikäluokkansa vanhempiin ja sitten 2000-luvun lopun lama ikäluokan lapsiin juuri heidän aikuisuutensa kynnyksellä. Molemmat talouslamat johtivat leikkauksiin.

”Leikkaamisen sijaan on tullut aika rakentaa uutta. Meidän on vähennettävä köyhyyttä ja päästöjä samaan aikaan.”




Viite