Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Sammeli Heikkinen

Tulevaisuuden toivo. Mielenosoituksessa oli mukana myös varsin nuoria osallistujia.Sammeli Heikkinen

Tulevaisuuden toivo. Mielenosoituksessa oli mukana myös varsin nuoria osallistujia.

Yllättävä ilmastomielenosoitus valtasi eduskunnan portaat – katso kuvat

6.3.2019 17.32

Sammeli Heikkinen

Uutta ilmastoaktivismia perinteisessä suomalaisessa muodossa. Näin voisi kuvata yllätysmielenosoitusta, joka valtasi Eduskuntatalon portaat keskiviikkona.

Noin parinsadan ihmisen ilmastomielenilmauksessa uutta oli se, että mukana oli kansalaistottelemattomuuden elementtejä. Perinteistä taas se, että mielenosoitus sujui rauhallisesti ja neuvotteluyhteys poliisin näytti olevan hyvä.

Mielenosoituksella ei ollut varsinaista järjestäjää, mutta siinä olivat mukana Greenpeace, Maan ystävät, Ilmastovanhemmat, Luonto-Liiton ilmastoryhmä ja tuore Suomen Extinction Rebellion-ryhmä, suomeksi Elokapina.

Sammeli Heikkinen

Poikkeuksellista oli myös se, ettei tapahtumaa mainostettu erityisen paljoa etukäteen, eikä sen sisältöä paljastettu.

Esimerkiksi Elokapinan Facebook-sivulla kutsuttiin vain ihmisiä mukaan ilmastotoimintaan Helsingin Rautatientorille keskiviikkona kello 10.30.

Britanniasta viime vuonna alkunsa saanut Extinction Rebellion -liike turvautuu kansalaistottelemattomuuteen ilmastonmuutoksen vastaisessa taistelussa. Britanniassa liikkeen tapahtumissa on suljettu katuja ja pidätetty kymmeniä ihmisiä.


Keskiviikkona Rautatientorille kokoontui arviolta 50–80 ihmistä. Ainakin osa oli tuossa vaiheessa tietämättömiä, mitä oli tarkoitus tehdä.

Tapahtumaa ohjaamassa oli heijastinliiveihin pukeutuneita aktivisteja ja muun muassa Greenpeacen ilmasto- ja energiavastaava Olli Tiainen ohjeisti joukkoa megafonin avulla.

Hän myös muistutti, että kyse on vaatia poliitikoilta sellaisia päätöksiä, että lämpeneminen voidaan pitää puolessatoista asteessa.

Tässä vaiheessa osallistujia muistutettiin myös siitä, että jokainen on mukana yksityishenkilönä ja kantaa vastuun teoistaan itse.

Iiro Törmä

Muutaman puheenvuoron ja lämmittelyjumpan jälkeen ihmiset lähtivät suurten banderollien kanssa liikkeelle.

Vaikka mielenosoituksella ei ollut järjestäjää, eikä poliisikaan tiennyt ainakaan sitä, että mielenosoittajat aikoivat kokoontua eduskuntatalolla.

Keskusteluyhteys poliisin ja mielenosoittajien välillä oli selvästi toimiva, sillä yksi partioauto lähti kulkueen edellä Kaivokatua pitkin kohti eduskuntataloa. Myös liikenne oli pysäytetty.

Kulkue eteni Kaivokadulta Postitalon sivuitse Mannerheimintielle kajautellen iskulauseita suomeksi, englanniksi ja ruotsiksi.

Iiro Törmä

Eduskuntatalon portaille oli jo aiemmin tullut muita mielenosoittajia, jotka olivat asettautuneet portaille valtavien banderolliensa kanssa, kun Rautatientorin kulkue saapui paikalle.

Eduskuntatalon pilareissa roikkui kahdeksan Greenpeacen haalareihin sonnustautunutta kiipeilijää. Poliiseja oli paikalla paljon. Partioautoja oli Eduskuntatalon lähellä reilusti toistakymmentä ja mielenosoittajien liikkumisen portailla esti parinkymmenen poliisin ketju niiden puolivälissä.

Eduskunnan turvapalvelun edustaja kertoi Vihreälle Langalle, ettei ilmastomielenosoituksesta ollut mitään ennakkotietoa.

Iiro Törmä

Suuresta poliisimäärästä huolimatta mielenosoituksen tunnelma oli iloinen ja rauhallinen. Yli pyyhkäisi puolenpäivän aikaan maapallokuvioitu kuumailmapallo.

Ihmisiä oli paikalla arviolta parisataa. Monet osallistujista olivat nuoria aikuisia, mutta myös eläkeikäisiä ja pikkulapsia oli paikalla.

”Tässä ollaan miedosti kansalaistottelemattomia. Rikotaan pikkuisen rajoja, jotta näytetään, että ollaan tosissaan”, ohjelmapäällikkö Jehki Härkönen Greenpeacesta sanoi.

Härkösen mielestä on järjetöntä, että vaikka eduskuntapuolueet perussuomalaisia lukuunottamatta ovat sitoutuneet joulukuussa pitämään ilmaston lämpenemisen puolessatoista asteessa, tämä ei näy ainakaan hallituspuolueiden vaaliohjelmissa.

”Toivottavasti se näkyy seuraavan hallituksen ohjelmassa.”

Sammeli Heikkinen

Ilmastovanhempien puheenjohtaja Sampo Koistinen oli tyytyväinen arkena keskellä päivää järjestetyn mielenilmauksen osallistujamäärään.

”Tämä on yksi askel lisää ilmastoliikkeessä. Näin tuodaan kansalaisten enemmistön tahtoa tulevillekin kansanedustajille. Tarkoitushan ei ole neuvoa kansalaisia, vaan vaatia poliitikoilta”, hän sanoi.

Mielenilmaus tuli yllätyksenä poliitikoille. Vihreiden nuorten toinen puheenjohtaja Sameli Sivonen kertoi eduskuntatalolla osuneensa kulkueeseen sattumalta Rautatientorilla.

Kansanedustajista ainakin Touko Aalto ja Emma Kari vihreistä sekä vasemmistoliiton Paavo Arhinmäki kävivät keskustelemassa mielenosoittajien kanssa.

Iiro Törmä

Touko Aalto hämmästeli sitä, että eduskunnan turvallisuushenkilöt olivat varoittaneet kansanedustajia kiristyneestä tilanteesta Eduskuntatalon pihalla.

”Helvetin hieno homma, mutta pylväät olisi saatu jättää rauhaan”, Aalto arvioi mielenilmausta.

Helsingin poliisi kertoi myöhemmin keskiviikkona ottaneensa kiipeilijät kiinni ja kuulustelleensa näitä. Rikosnimikkeet olivat julkisrauhan rikkominen ja niskottelu poliisia vastaan. Kiipelijät päästettiin vapaaksi parin tunnin jälkeen.

ilmastonmuutos  ilmastopolitiikka  mielenosoitus 




Viite