Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Kasvi: Verkossa on opittava tunnistamaan ihmisten hätä

23.9.2008 14.05

Lasse Leipola

Vihreiden kansanedustaja Jyrki Kasvi sanoo, että ihmisten tulisi oppia reagoimaan siihen hätään, jota ihmiset verkossa ilmaisevat.

Kauhajoella eilen tiistaina sattuneessa ammuskelussa kuoli yksitoista ihmistä. Tekijä esiintyy internetin Youtube-palveluun ladatuilla videoilla, joissa hän ammuskelee pistoolilla.

”Esimerkiksi Jokelan tapauksessa tekijän videot oli havaittu etukäteen, mutta asiaan herättiin vasta tapahtuman jälkeen”, Kasvi sanoo.

Hänen mukaansa hädän merkkien lukeminen kuuluu kaikille.

”Ihmisistä välittämistä ei voi ulkoistaa valtiovallalle”, Kasvi sanoo.

Hän ei usko, että Youtube ja muut sähköiset verkkopalvelut luovat ongelmia, vaan päinvastoin.

”Ainakin ihmisillä on kanava, jonka kautta he voivat purkaa pahaa oloa”, Kasvi arvioi.

Juttua on päivitetty 24.9. klo 9.05.




Viite