Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Lanka arvioi: Kuin taivasta koskettaisi

7.5.2014 10.57

Lasse Leipola

Jalkapallon MM-kisojen alkuun on enää kuutisen viikkoa aikaa, joten kotikatsomon kisavalmistelut on jo hyvä aloittaa. Tunnelman nostattamiseen on tuskin parempaa kirjaa kuin tänä keväänä ilmestynyt Jari Ekbergin Kuin taivasta koskettaisi.

Nopeasti selaamalla saattaa vaikuttaa siltä, että kyseessä on lähinnä 560 sivua selostusta eri turnauksien ratkaisuotteluista, mutta Ekberg on onnistunut kirjoittamaan ikään kuin suuremman tarinan, jossa turnaukset nivoutuvat paitsi toisiinsa, myös lajin kehitykseen ja ympäröivän maailman muutoksiin.

Se, ettei Suomi ole koskaan MM-kisoihin asti edennyt, antaa Ekbergille ulkopuolisen näkökulman, joka kansainvälisistä kirjoista jää usein puuttumaan. Kansien välissä on kaunistelematon, mutta silti kovin innostava tarina maailman seuratuimmasta urheilutapahtumasta.

* * * * *

Jari Ekberg: Kuin taivasta koskettaisi. Atena 2014.




Viite