Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Lanka arvioi: Kuohuvaa historiaa

3.6.2014 13.55

Lasse Leipola

Olutkulttuuri taitaa elää Suomessa pienimuotoista kukoistus- tai nousukautta. Uusia panimoita nousee kuin sieniä sateella ja myös tapahtuma- sekä ravintolotarjonta laajenevat.

Tämä heijastuu luonnollisesti myös kustannustoimintaan, sillä uusia olutkirjoja – kotimaisiakin – julkaistaan tänä vuonna useita. Mika Rissanen ja Juha Tahvanainen lähestyvät olutta historiallisten tarinoiden kautta. Kuohuvaa historiaa -kirjan jokaisen tarinan oheen on lisäksi valittu jollain tapaa aiheeseen liittyvä nykyolut.

Olutvalinnat ovat paikoin melko tylsiä (kuten Heineken ja Carlsberg) ja muuten harmittavan vaikeasti hankittavia. Olutoppaana kirja on siis aika vaatimaton. Poiminnat historiasta ovat sen sijaan kiinnostavia, vaikka yhteys olueen jääkin joissain tarinoissa melko hataraksi.

Ja kun kerran kyseessä on suomalainen kirja, olisi voinut toivoa edes vähän enemmän kotimaista otetta. Nyt ainoaksi kotimaiseksi jää tarina Sandelsista ja Suomen sodasta, johon yhdistettyä olutta ei liene vaikea arvata.

* * *

Mika Rissanen ja Juha Tahvanainen: Kuohuvaa historiaa. Atena 2014.




Viite