Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Lanka arvioi: Kuusi kuolemaantuomittua

7.5.2014 10.59

Sammeli Heikkinen

Olli Korjus on halunnut selvittää, millaisia miehiä olivat viimeiset kuusi sisällissodan jälkiselvityksessä teloitettua punaista. Melko hyvin Kuusi kuolemaantuomittua tässä onnistuukin.

Teoksen ansioina on paitsi avata yksittäisten punaisten taustaa ja toimintaa – sitäkin toimintaa, josta heidät tuomittiin kuolemaan – myös kertoa suomalaisesta yhteiskunnasta sisällissodan aattona ja sen aikana. Korjus tulkitsee uskottavasti Suomen sisällissodan lukuisiksi paikallisiksi sisällissodiksi, joista maaseudun köyhin väestö maksoi valkoisten kostotoimissa kovimman hinnan.

Kirjan ongelmana on runsaudenpula. Tilannetta ja tapahtumia kuvataan niin tarkkaan eri paikkakunnilla, että kirjan päähenkilöt – tuomitut – jäävät välillä statisteiksi ja kirjailija kuvaa sivukaupalla jonkun juuri esitellyn punapäällikön tekemisiä.

Kuusi kuolemaantuomittua tuo kuitenkin paljon pyöritettyyn aiheeseen uuden näkökulman, vaikka kirjana hieman hajanaiseksi jääkin.

* * *

Olli Korjus: Kuusi kuolemaantuomittua. Atena 2014.




Viite