Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Lanka arvioi: Lisa Limone and Maroc Orange, a Rapid Love Story

11.4.2014 9.44

Juha Honkonen

Mahtuuko appelsiinille ja sitruunalle sama lippalakki?

Suomalainen sarjakuvataiteilija Kati Kovács on toinen kiinnostavan virolaisanimaation käsikirjoittajista. Elokuvassa nähdään myös hänen piirroksiaan. Lisa Limone and Maroc Orange, a Rapid Love Story kertoo Eurooppaan tulevan afrikkalaissiirtolaisen tarinan.

Maahanmuuttajat ovat appelsiineja ja kohdemaan väki happamia sitruunoita. Päähenkilönä on Maroc, joka on jäänyt lapsena orvoksi ja riskeeraa kymmenien muiden tavoin henkensä hyppäämällä huteraan paattiin kohti hyvinvointia.

Animaation jälki on hiottu huippuunsa. Mukana on esimerkiksi liikkuvaa vettä, kekseliäitä hidastuksia ja kuvakulmia sekä taitavaa valojenkäyttöä.

Länsimainen kuluttaja saa pistoksen sydämeensä ajatellessaan ostamaansa ketsuppipulloa. Liittyisikö sen sikahalpa hinta jotenkin siirtolaisten kurjiin oloihin Espanjan tomaattiviljelmillä?

* * * *

Lisa Limone and Maroc Orange, a Rapid Love Story (2013) esitetään Animatricks-animaatiofestivaalilla Helsingin Bio Rexissä 25.–27.4.




Viite