Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Lanka arvioi: Maailmanhistorian huonoimmat ennustukset

2.11.2012 12.06

Sammeli Heikkinen

Tämä on näitä kirjoja, jotka vaikuttavat otsikkotasolla hyvältä, mutta eivät sitten enää oikein toimi teoksena.

Maailmanhistorian huonoimmat ennustukset ei lunasta nimeään. Kirjan rakenne on sellainen, että kerrallaan käsitellään jonkun ihmisen lausunto - ei siis välttämättä varsinainen ennustus tai ennuste - ja sitten kerrotaan miten se meni pieleen.

Ongelmana on se, että monessa tapauksessa kirja taantuu minielämänkerroiksi, joissa varsinaista ennustusta sivutaan vain vähän, eikä sitä välttämättä kunnolla edes ammuta alas. Onpa mukana myös aika tarkkanäköisiä ennusteita, minkä myös Eric Chaline myöntää. Mutta mitä ne sitten tekevät tässä kirjassa? 

Sitä paiti iso osa jutuista on kovin tuttuja, kuten Variety-lehden ennustus rokin kuolemasta.

Kauheasti ei auta sekään, että historiallisista tapahtumista tai henkilöistä kertovat osat ovat aika ylimalkaisia. Kyseessä kun tuntuu kuitenkin olevan historiallisista henkilöistä ja anekdooteista kertova löyhä kokoelma, jonka päälle otsikko on liimattu jonkinlaiseksi kokoavaksi elementiksi.

* *

Eric Chaline: Maailmanhistorian huonoimmat ennustukset. Schildts&Söderströms 2012.




Viite