Lanka arvioi: Minä, Zlatan Ibrahimovic

3.8.2012 12.08

Sammeli Heikkinen

Kyllä tämä imee mukaansa. Zlatan Ibrahimovicista – gettolapsesta, sopeutumattomasta kikkailijasta, jalkapallostarasta ja öykkäristä – kertovan kirjan lukee nopeasti. Teksti on suomennettunakin viihdyttävää ja juoksee hyvin. Kääntöpuoli on se, että viihdyttävyys ja nopealukuisuus johtuu tietystä helppoudesta ja pinnallisuudesta.

Zlatanin tarina on se perinteinen ryysyistä rikkauksiin. Balkanilaisten maahanmuuttajien pojan rikkinäinen lapsuus käydään läpi aika nopeasti. Isä juo, äiti lyö, siskopuoli käyttää huumeita ja Zlatan varastaa polkupyöriä. Aika nopeasti päästään kuitenkin jalkapallokentille. Mikä onkin hyvä, sillä parhaimmillaan kirja on juuri pelistä puhuttaessa.

Zlatanin mukaan kentällä on kovaa, junnusta supertähdeksi. Aika moni saa menossa lokaa niskaansa, eniten kuitenkin Barcelonan valmentaja Pep Guardiola. Osittain laaja muiden morkkaaminen ja omien kykyjen korostus puuduttaa, osittain tuntuu taas piristävältä. Ei tämä ole kumminkaan tavallista urheilijapuhetta.

Kirjoittaja David Lagercrantz – aatelisen kulttuurisuvun edustaja – on saanut Ibrahimovicista irti kertomuksen, joka avaa hyvin huippujalkapalloilijan uraa ammattina, rumia taklauksia, psyykkaamista, loukkaantumisia ja siirtomarkkinoiden taktikointia. Zlatanista ihmisenä kirja ei kerro mitään erityisen uutta tai syvällistä.