Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Lanka arvioi: Newsroom (1. tuotantokausi)

5.12.2012 12.12

Lasse Leipola

Aaron Sorkinin West Wing on yksi modernin televisiotuotannon merkkiteoksista. Inspiroiva ja idealistinen sarja kuvasi fiktiivisen demokraattipresidentti Jed Bartletin (Martin Sheen) kahta virkakautta. Sarja nosti Sorkinin älykkään ja nopeatempoisen dialogin suuren yleisön tietoisuuteen.

West Wing toi Sorkinille kasan Emmyjä ja viime vuonna hän sai Oscarin käsikirjoituksestaan Social Network -elokuvaan.

Newsroom-sarjaan, jota on tituleerattu muun muassa journalismin West Wingiksi, kohdistuvat odotukset olivat siis valtavat. Pettymys onkin valtava, kun upean 8-minuuttisen alkukohtauksen jälkeen edessä on epätasaista luisua kömpelön saippuaoopperan suuntaan.

Päähahmo Will McAvoy (Jeff Daniels) on puolueeseensa pettynyt republikaaniuutisankkuri, joka uuden tuottajansa (Emily Mortimer) myötä intoutuu tekemään parempaa journalismia. Ensimmäisestä jaksosta alkaen toimituksessa tehdäänkin journalismia samanlaiseen jaloon ja ylevään tyyliin kuin politiikkaa Barletin Valkoisessa talossa.

Kussakin jaksossa kuvataan, kuinka sarjan fiktiivinen toimitus uutisoi jonkun todellisen maailman uutistapahtuman. Käsiteltävinä ovat muun muassa BP:n öljyonnettomuus, Egyptin kansannousu ja Osama Bin Ladenin tappaminen. Tällainen käsittelytapa on muuten toimiva, mutta se antaa Sorkinille ärsyttävän helpon mahdollisuuden jälkiviisasteluun.

Sarjan suurin ongelma onkin epätasaisuus. Parhaimmillaan dialogi on erinomaista ja juonenkäänteet yllättäviä. Liian usein Sorkin kuitenkin kosiskelee laajempaa yleisöä kömpelöllä romantiikalla tai muulla hölmöilyllä. Jotenkin sarjasta jää viimeistelemätön tuntu.

Siitä huolimatta Newsroomia on päätetty jatkaa toiselle kaudelle, joka alkaa ensi kesänä.

* *

Aaron Sorkin: Newsroom. HBO 2012.




Viite