Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Lanka arvioi: Seven American Deaths and Disasters

2.9.2013 12.21

Lasse Leipola

Luin sitten runokirjan tajuamatta, että kyseessä on runokirja. Tiesin kyllä, että kirjan takana on runoilija Kenneth Goldsmith, mutta ajattelin, että kyseessä on enemmän poliittisen historian tai mediakritiikin piiriin kuuluva teos.

Goldsmithin aiempi, minulle täysin tuntematon tuotanto, sisältää muun muassa runokirjan, joka kostuu kaikista hänen viikon aikana sanomistaan sanoista, ja toinen, joka sisältää erään päivän sanomalehden sanat.

Seven American Deaths and Disasters on aiheensa puolesta helpommin lähestyttävä teos. Siinä käydään läpi seitsemän amerikkalaisia järkyttänyttä uutistapahtumaa John F. Kennedyn salamurhasta Challenger-sukkulan räjähdyksen ja 9/11-terrori-iskujen kautta Michael Jacksonin kuolemaan.

Goldsmith on litteroinut televisio- ja radiolähetyksistä niitä hetkiä, jolloin suuri uutinen on paljastunut ja tullut vähitellen paremmin ymmärretyksi. Omien sanojensa mukaan hän on halunnut havainnollistaa, millaisia sanoja ammattilaiset käyttävät tilanteissa, joihin he eivät ole voineet varautua:

”Internetin kautta päädyin kuuntelemaan 9/11-iskujen radiotaltiointeja. Median viimeistely verho repeytyi auki paljastaen akrobaattista kielenkäyttöä. Tilanne tuntui karkaavan käsistä: faktat sekoittuivat spekulaatioon, kun juontajat yrittivät raivoisasti yhdistellä tiedon palasia vakuuttavaksi narratiiviksi.”

Natiivit saavat varmasti kielihavainnoista enemmän irti, mutta kirja on kiinnostava myös ajankuvina ja mediakritiikkinä.

* * * *

Kenneth Goldsmith: Seven American Deaths and Disasters. Powerhouse 2013.




Viite