Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Lanka arvioi: The Drop

26.8.2011 11.32

Lasse Leipola

Koillis-Englannin likainen kummisetä

The Drop kuuluu siihen joukkoon kirjoja, joissa ärsyttävän pienellä koukulla imetään lukija niin syvälle, ettei jäljelle jää muuta tietä kuin kahlata kirjan läpi loppuun. The Dropissa koukku on juuri kirjan nimessä esiintyvä ”pudotus”. Lukijalle ei kerrota, mikä se on vaan ainoastaan, että se on epäonnistunut ja että sen epäonnistuminen on tosi huono juttu.

Siinä vaiheessa, kun ”pudotuksen” luonne alkaa selvitä, on lukija jo niin syvällä Newcastlen alamaailmassa, että yksiulotteistenkin hahmojen kohtalo alkaa kiinnostaa. Kirjan päähahmo on gangsterina gangstereiden rinnalla työskentelevä, mutta kollegoistaan poiketen väkivallasta pidättyvä David Blake. Hän on hyvis pahisten keskellä.

Järjestäytynyttä rikollisuutta kuvataan tyypillisesti kahdella tavalla: joko Coppolan Kummisedän tyyliin ihaillen tai sitten realistisemmin ja raadollisemmin kuten esimerkiksi Stieg Larssonin menestysdekkareissa. Howard Linskeyn The Drop kuuluu jälkimmäiseen joukkoon, vaikka kirjan päähahmo taitaakin luulla toisin.

Kirja on osittain inhottavan ja tarpeettoman väkivaltainen. Se on vahvasti miesten satu, jossa fyysinen väkivalta ratkaisee ja naisten tehtävänä on näyttää hyvältä. Esikoisdekkariksi se on ihan kelvollinen, mutta se, että takakannessa luvataan osittain samojen hahmojen tähdittämää jatkoa jo ensi vuodeksi, ei lupaile kovin hyvää.

* *

Howard Linskey: The Drop. No Exit Press 2011.




Viite