Lanka arvioi: The Tree of Life

26.8.2011 12.33

Lasse Leipola

Jos pitäisi kuvitella täydellinen vastakohta Michael Bayn tekemille viihdepläjäyksille (muun muassa Armageddon ja Transformers) olisi Terence Malickin The Tree of Life aika lähellä sitä. Sen sijaan, että elokuvan herättämät ajatukset ja tunteet pakkosyötetään kirurgisen tarkasti, jättää Malick katsojan täysin yksin omien ajatustensa armoille.

Pitkät, klassisen musiikin siivittämät visuaaliset montaasit jättävät katsojalle tilaa ja aikaa, mikä on virkistävää ja epätavallista elokuvissa. The Tree of Lifea onkin mahdoton kuvitella televisioon, jossa katsoja on kotisohvalla alttiina kodin yksinkertaisille ärsykkeille silloin, kun niiden määrä ruudulla vähenee.

Elokuvassa on samaa herkkyyttä ja kauneutta kuin Malickin erinomaisessa Veteen piirretty viiva -sotaelokuvassa eikä se onneksi ole pelkkää audiovisuaalista näytöstä, vaan siinä on myös hienoja hahmoja sekä kelvollinen tarina, jolla pohjustetaan spektaakkelin sanomaa – kovan luonnon ja kristillisen kulttuurin vastakkaisuutta.

Pääosin 1950-luvulle sijoittuvassa elokuvassa seurataan keskiluokkaista perhettä, jonka vanhempien kasvatustyylit jakautuvat edellä mainitun vastakkainasettelun eri puolille. Brad Pittin näyttelemä isä vaatii lapsiltaan kovuutta, jotta nämä pärjäisivät elämässä. Äiti (Jessica Chastain) taas vannoo pehmeämpien kristillisten arvojen nimiin.

Katsoja jää perheen lapsien tavoin tasapainottelemaan näiden kahden välille.