Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Värittömän miehen vaellusvuodet

Haruki Murakami Värittömän miehen vaellusvuodet

23.10.2014 23.10

Lasse Leipola

Haruki Murakamin kirjaan tarttueessa tietää aika tarkkaan, mitä on luvassa: sujuvaa tarinankerrontaa, dekkarimaisesti jännitettyjä ihmissuhdekuvioita ja joukko kirjasta toiseen toistuvia elementtejä, kuten nuoren ihmisen kasvukivut, seksuaalisuus, itsetuhoisuus tai pienemmässä mutta varsin tavaramerkkimäisessä roolissa oleva kuntoilu.

Värittömän miehen vaellusvuodet kertoo Tsukurusta, joka päättää 16 vuoden murehtimisen jälkeen selvittää, miksi tiivis viiden hengen kaveriporukka hylkäsi hänet yllättäen. Tämä selvitystyö vie hänet lopulta Japanista Suomeen, jota kuvataan ulkopuolisen silmin kiinnostavasti, mutta ehkä hieman epäuskottavasti.

Kutkuttavaa alkuasetelmaa rakennetaan niin pitkään, että sen purkamiseen olisi kaivannut enemmän sisältöä. Kirja jää vähän pinnalliseksi ja epäuskottavaksi, vaikka Värittömän miehen vaellusvuodet kuuluukin Norwegian woodin kanssa Haruki Murakamin vähiten fantasiaelementtäjä sisältäviin kirjoihin.

* * *

Haruki Murakami: Värittömän miehen vaellusvuodet. Suomentanut Raisa Porrasmaa. Tammi 2014.




Viite