Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Lanka arvioi: Vapaana elämisen taito

21.5.2014 10.01

Minna Suihkonen

Päivi ja Santeri Kannisto luopuivat kymmenen vuotta sitten kodista, työstä ja tavaroista ja ryhtyivät reissaamaan ympäri maailmaa.

Kirjassaan he pohdiskelevat vapautta monesta näkökulmasta. Kannistot kertoilevat hauskoja tarinoita matkoiltaan ja sukeltavat välillä filosofian syvyyksiin.

He antavat myös konkreettisia neuvoja, miten itse kukin voi kurkotella kohti vapautta. Jos kansalaisuusaate tökkii, ei ole syytä juhlia itsenäisyyspäivää tai hurrata Suomelle urheilukisoissa. Osa neuvoista on radikaaleja: Jätä äänestämättä ja verot maksamatta.

Kannistojen kirja herättää paljon ajatuksia, mutta heidän vapautensa kuulostaa sellaisen ihmisen vapaudelta, jolla on pankkitilillä mukavasti pesämunaa. Miten vähävaraiset onnistuvat hankkimaan esimerkiksi terveyspalvelunsa, jos kaikki oman elämänsä vapaussankarit lopettavat veronmaksun?

* *

Päivi ja Santeri Kannisto: Vapaana elämisen taito. Atena, 2014.o




Viite