Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Lanka arvioi: Yön ritarin paluu

20.7.2012 7.36

Lasse Leipola

Kesä on supersankarien parasta aikaa. Ja tänä kesänä supersankarien ystäviä on jo hemmoteltu kaikkien aikojen parhaalla Hämähäkkimies-elokuvalla. Mutta odotukset ovat olleet vielä paljon korkeammat uuden Batmanin suhteen.

Christopher Nolan on nostanut koko genren aivan uudelle tasolle tarttumalla Batman-hahmoon, josta oman versionsa ovat työstäneet aiemmin muun muassa Tim Burton ja Joel Schumacher. Lopputulos on ollut synkän realistinen – tai no, ainakin niin realistinen kuin lepakkomies nyt vain voi olla.

Nolanin Batman-trilogian päätösosa on selvästi parempi kuin hieman puuduttava, kömpelö ja yllätyksetön ykkösosa Batman Begins. Siinä on suuren tarinan päätöksen vaatimaa mahtipontisuutta ja juonikin on niin hyvä, että lähes kolme tuntia kuluu hetkessä. Jos sitä pitää verrata The Dark Knightiin, jää se kuitenkin pääpahiksen verran vajaaksi.

Näyttelijäkaarti on pääosin aiemmista osista tuttua laatutavaraa: Christian Bale Batmanina, Michael Caine Alfredina, Gary Oldman poliisipäällikkönä ja Morgan Freeman Lucius Foxina. He pitävät leffan kasassa, sillä uudet hahmot näyttelijöineen ovat astetta heikompia: Anne Hathaway kissanaismaisena koruvarkaana, Joseph Gordon-Levitt rivipoliisi Blakena, Marion Cotillard miljardööri Miranda Tatena ja Tom Hardy pääpahis Banena.

Jos vauhdikasta elokuvaa erehtyy pohtimaan yhtään syvällisemmin, paljastuu poliisivaltaa palvolva ja occupy-liikehdintää halveksuva fasistinen haaveuni. Mutta ei anneta sen häiritä, eihän.

* * * * *

Christopher Nolan: The Dark Knight Rises. Ensi-ilta: 20.7.2012




Viite