Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Lupaathan tappaa itsesi

Atena

Lupaathan tappaa itsesi
Atena

26.2.2016 11.25

Sammeli Heikkinen

Natsi-Saksan loppu oli kammottava, etenkin idässä. Suuri osa neuvostojoukkojen valtaamille alueille jääneistä naisista raiskattiin, siviilien omaisuutta ryösteltiin ja kokonaisia kaupunkikeskustoja tuhoutui enemmän tai vähemmän tahallisissa tulipaloissa.

Juuri tämän apokalyptisen tilanteen kynnykseltä alkaa Florian Huberin Lupaathan tappaa itsesi. Huber käsittelee kirjassaan pitkään vähälle jäänyttä ilmiötä, Saksan monet kaupungit sodan lopulla epidemianomaisesti vallannutta itsemurha-aaltoa. Perheet hirttäytyivät yhdessä, äidit sitoivat lapsensa kiinni itseensä naruilla ja hukuttautuivat jokiin.

Juuri kun kirja on kaatua pelkäksi kamaluuksien luetteloksi, Huber hyppää ajassa taaksepäin aikaan ennen natsien nousua ja alkaa purkaa kehitystä, joka teki Natsi-Saksan kansalaisista sellaisia, että he lopulta mieluiten kuolivat, kun elämälle sisällön antanut valtiokoneisto romahti.

Huberin kirjan kenties pelottavin ja ajankohtaisin sanoma on se, miten helposti ja nopeasti ihminen mukautuu järjestelmän kasvavaan mielivaltaan, jos siitä ei ole suurta haittaa itselle. Ja miten nopeasti ihminen unohtaa oman osuutensa väärissä teoissa ja lakaisee ne maton alle.

* * * *

Florian Huber: Lupaathan tappaa itsesi – Kansan perikato kolmannessa valtakunnassa 1945. Suom. Heli Naski. Atena 2015.




Viite