Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Minun Palestiinani

21.5.2015 16.17

Kati Pietarinen

Olen käynyt kuluneen puolen vuoden aikana teatterissa enemmän kuin vuosiin. Tajusin vasta päiviä sen jälkeen, kun olin nähnyt näyttelijä Noora Dadun esityksen Minun Pa­lestiinani, että intiimin poliittinen teos on teatterikauden suosikkini: siitä pyöri jälkeenpäin jatkuvasti ajatuksen- ja kohtauksenpätkiä mielessä.

Puoliksi palestiinalaisen Dadun käsikirjoittama, ohjaama ja näyttelemä esitys kertoo Israelista, Palestiinan miehityksestä sekä alueen ihmisistä niin häkellyttävän henkilökohtaisten, usein vähän nolojen tai hassujenkin kokemusten ja ajatusten kautta, että sen nähtyään kokee kuuluvansa Dadun lähipiiriin.

Dadu on suurimman osan ajasta lavalla yksin ja esittää itseään. Yksittäisiä kohtauksia vahvistaa Iida-Maria Heinonen. Nerokkainta on, että raskas ja ahdistava aihe on lempeän komediallisen kerronnan ansiosta kevyt seurata.

* * * * *

Minun Palestiinani 29.5. asti Helsingin Ryhmäteatterissa.




Viite