Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Suomen pahimmat bisnesmokat

Kustannusosakeyhtiö Siltala

Suomen pahimmat bisnesmokat
Kustannusosakeyhtiö Siltala

6.5.2015 15.11

Lasse Leipola

”Valtio ja rahanahne oligarkki ryhtyivät yhteistuumin järjettömään hankkeeseen, johon huijattiin harhaanjohtavalla informaatiolla mukaan valtava määrä paikallisia asukkaita viimeisine säästöineen.”

Talvivaaran kaivoshankkeesta kirjoitettaisiin aivan toisella tavalla, jos se sijaitisisi Venäjällä, väittävät Suomen suurimmat bisnesmokat -kirjan kirjoittaneet Markku Kuisma ja Pekka Seppänen. Epäonnista kaivoshanketta pidetään esimerkkinä insinöörikansan yltiöoptimistisesta teknologiauskosta.

Talvivaaran lisäksi kirjaan ovat päässeet muun muassa Olkiluodon OL3-ydinvoimalahanke, Soneran UMTS-seikkailut, Fortumin optiojärjestelyt sekä Nokian yritys parantaa kurssiaan ostamalla 19 miljardilla eurolla omia osakkeita pörssistä ja mitätöimällä ne.

Vastapainoksi nostetaan Kone, jonka menestystä selitetään paitsi sillä, että kyseessä on perheyritys, myös sillä, että se on pitänyt hyvää huolta henkilöstöstään.

Kirja on runokirjamaisesta koostaan lähtien kepeää luettavaa. Tapaukset käsitellään asiallisesti ja kaunistelematta, mutta kuitenkin hieman pintapuolisesti, mikä jättää kaipuun tutkivammasta ja kriittisemmästä otteesta.

* * *

Markku Kuisma ja Pekka Seppänen: Suomen suurimmat bisnesmokat. Siltala 2015.




Viite