Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Hyvästi paperi!

Mikael Ahlfors

Paperia.
Metsä metsänä. Luopumalla tarpeettomista paperilaskuista ja paperisista tiliotteista säästät metsää – ja itseäsi turhilta mappisulkeisilta. Mikael Ahlfors

Metsä metsänä. Luopumalla tarpeettomista paperilaskuista ja paperisista tiliotteista säästät metsää – ja itseäsi turhilta mappisulkeisilta.

20.3.2009 13.41

Elina Venesmäki

Siirry sinäkin paperittomaan kotitoimistoon, kerromme miten.

Yhä useammat haluavat eroon postiluukun paperisaasteesta.

Suomessa lähetetään noin 500 miljoonaa laskua vuodessa, puolet niistä kuluttajille. Finanssialan keskusliiton kehityspäällikkö Pirjo Ilola kertoo, että yritysten laskuista 30 prosenttia on sähköisiä, mutta kuluttajien laskuista vasta joka kymmenes.

Sähköisten vaihtoehtojen käyttö on kuitenkin lisääntymässä. Osa yrityksistä – esimerkiksi Welho ja Diners Club – ei tosin halua luopua paperilaskuista, koska ne ovat hyvä markkinointikanava.

Tällaisessa tilanteessa kuluttajan on otettava kovat keinot käyttöön, neuvoo yliassistentti Esko Penttinen Helsingin kauppakorkeakoulusta.

”Sanoin itse juuri irti matkavakuutukseni, koska vakuutusyhtiö ei kyennyt lähettämään verkkolaskua", Penttinen sanoo.

Näin siirryt paperittomaan kotitoimistoon

Laskut. Seuraavan kerran, kun maksat paperilaskua netissä, valitse vaihtoehdoksi e-lasku. Saat laskun jatkossa verkkopankkiisi. Pankki ilmoittaa laskun saapumisesta kännykkääsi tai sähköpostiisi.

Jos haluat saman tien vaihtaa kaikki laskusi sähköiseen muotoon, soita asiasta suoraan laskun lähettäjälle tai täytä kaavake nettisivulla http://e-lasku.info. Kaikki yritykset eivät vielä käytä paperittomia laskuja. Lista e-laskuja tarjoavista yrityksistä näkyy verkkopankissasi.

Tiliotteet. Et tarvitse paperista tiliotetta, sähköinen tiliote kelpaa yhtä hyvin kirjanpitoon ja verottajalle. Pankit tarjoavat verkkotunnukset omistaville asiakkailleen mahdollisuuden valita maksuton, sähköinen tiliote.  Kopioi verkkotiliote koneellesi, niin se säilyy sinulla aina. Pankin verkkotiliotteisiin pääset maksutta käsiksi vähintäänkin 12 kuukautta, monissa pankeissa huomattavasti pitempäänkin.

Verottaja. Talleta verottajan vaatimat laskut ja tiliotteet tietokoneesi kovalevylle pdf-muodossa. Muista ottaa varmuuskopiot verokansioistasi. Verottaja haluaa sinun säilyttävän tositteet verovähennyksiin oikeuttavista maksuista kuusi vuotta.

Mainokset. Karsi postilaatikon paperiroskaa kiinnittämällä kotioveesi mainospostin kieltävä lappu. Torppaa lisäksi nimellä tulevaa suoramarkkinointia täyttämällä netissä erinäisiä kaavakkeita. Tärkeintä on kieltää Väestörekisterikeskusta luovuttamasta henkilötietoja. Se käy kätevästi lomakkeella osoitteessa http://lomake.fi/forms/xml/MAIST/vrk4.90/fi.

Jos omistat auton, on syytä tutustua Ajoneuvohallintokeskuksenja markkinointikiellon kaavakeeseen osoitteessa http://www.ake.fi/AKE/tietopalvelu. Voit  ilmoittaa tahtosi myös puhelimitse. Kieltoa ei tarvitse uusia, vaikka vaihtaisit autoa.

Lain mukaan kuluttajan pitäisi ottaa erikseen yhteyttä jokaiseen firmaan kieltääkseen osoitteellisen suoramarkkinoinnin.  Asiakkuusmarkkinointiliittoon kuuluvien yritysten lähettämiä nimelläsi tulevia tiedotteita patoat kuitenkin keskitetysti Posti-Robinsonin avulla. Järjestelmään ilmoittaudutaan kortilla, joita saa postikonttoreista. Esto tulee voimaan noin kolmen kuukauden viivellä, ja tehoaa kolme vuotta.

Palkkakuitti. Neuvottele työntantajasi kanssa, voisiko hän lähettää sinulle säköisen  palkkalaskelman verkkopankkiisi.

Lehdet. Tilaa lehtesi sähköisessä muodossa. Suomessa ilmestyy noin 200 sanomalehteä, joista 60 on luettavissa netistä näköisversiona. Digilehti tulee usein halvemmaksi kuin paperinen.




Viite