Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Herkullinen toukka.
kesäherkku? Suomen hyönteisistä esimerkiksi joitakin toukkia voi syödä.

kesäherkku? Suomen hyönteisistä esimerkiksi joitakin toukkia voi syödä.

Hyönteiset ovat ilmastonystävän kesäherkku

18.6.2008 13.35

Hanna Eriksson

Kun ruuan hinta nousee ja ilmastonmuutos kuivattaa Etelä-Euroopan peltoja, suomalaisetkin voisivat kääntää katseensa hyönteisiin.

YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestön FAO:n mukaan karjatalous aiheuttaa 18 prosenttia maailman kasvihuonekaasupäästöistä. Hyönteiset muuttavat syömänsä ravinnon massaksi monta kertaa muita eläimiä tehokkaammin.

Suomen hyönteisistä esimerkiksi turilas voisi sopia syötäväksi – vaikkapa kesägrillissä rapeaksi tiristettynä.

”Valkoisia, lihavia, ihania”, kuvailee professori Kauri Mikkola turilaan toukkia.

Turilas elää mullassa, ja siksi se on vaikeasti saalistettava. Sen sijaan jauhopukkia saisi Mikkolan mukaan tuotettua suuria määriä helposti.

”Jauhopukki muuttaa viljaa valkuaiseksi oikein tehokkaasti. Niille voisi syöttää käyttökelvottomia jauhoja”, Mikkola visioi.

Hyönteistutkija Juhani Itämies suosisi myös hyönteisiä, jotka muuttavat ihmiselle käyttökelvotonta ravintoa, kuten kaislaa, valkuaiseksi.

”Lahopuissa kaarnan alla on monia jääriä, joiden toukat voisivat olla maukkaita suupaloja”, Itämies sanoo.

Hän on popsinut toukkia itsekin.

”Kun olin köyhä opiskelija, sukulaiset lähettivät omenoita, joissa oli harmittavan paljon omenakääriäisen toukkia. Söin muutaman toukan ja totesin, että ne maistuvat omenalta. Söin loput omenat toukkineen.”

Tutkijat kuitenkin muistuttavat, että valtaosa hyönteisistä on varustautunut myrkyllisillä puolustusaineilla.

ruoka  luonto 




Viite