Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Puolustusvoimat

Leopard-taistelupanssarivaunu.
Hukkalämpöä? Puolustusvoimat haluaa pienentää kiinteistöjen energiankulutusta. Puolustusvoimat

Hukkalämpöä? Puolustusvoimat haluaa pienentää kiinteistöjen energiankulutusta.

Puolustusvoimat haluaa energiapihiksi

19.6.2008 10.37

Antti Järvi

Puolustusvoimat parantaa kiinteistöjensä energiatehokkuutta. Puolustushallinnon kasvihuonekaasupäästöjä tutkinut työryhmä ehdottaa, että puolustusvoimissa laaditaan entistä tarkemmat energiansäästöohjeet ja että vuoden 2009 loppuun mennessä kartoitetaan tilat, jotka ovat vajaakäytössä, tyhjänä tai joista tulee luopua.

”Kiinteistöjen läpikäyminen on nopein tapa saada konkreettisia tuloksia”, kertoo työryhmän puheenjohtaja, erityisasiantuntija Hanna Uusitalo puolustusministeriöstä.

Työryhmä luovutti selvityksensä tänään torstaina puolustusministeri Jyri Häkämiehelle. Puolustushallinnon aiheuttamat kasvihuonekaasupäästöt olivat 2006 noin 0,5 prosenttia Suomen päästöistä.

Tämä oli ensimmäinen kerta, kun puolustushallinnon päästöt laskettiin. Suurin osa toiminnan aiheuttamista päästöistä syntyy ilmavoimien koulutus- ja aluevalvontatehtävistä.

energiansäästö 




Viite