Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Näin puolueet hankkivat kuntavaalirahat

14.8.2008 14.19

Jussi Karmala

Keskustan varainhankinta hakee vaalirahakohun jälkeen muotoaan. Hallintopäällikkö Aki Haaron mukaan esimerkiksi taidemyynti on tällä hetkellä jäissä. Haaro epäilee, että monet yritykset jättävät kuntavaaleissa avustukset antamatta.

SDP suunnittelee uutta, vielä salaista varainhankinnan tapaa. Demareilla on myös perinteiset auto- ja hirsimökki-arpajaiset. Taidemyynti on edelleen merkittävä tulonlähde. Verkkokaupassa myydään puoluekrääsää.

Vihreät järjestävät arpajaiset, joiden päävoitto on sadantuhannen euron asuntolahjakortti. Lisäksi puolue myy kierrätysmateriaaleista tehtyjä kasseja, kukkaroita ja vaatteita.

Vasemmistoliitto järjestää syksyllä matkalahjakorttiarpajaiset. Muut rahat tulevat normaalisti jäsenmaksuista, puoluetuesta ja aiemmin saadusta suuresta perinnöstä.

Perussuomalaisilla ei ole keskitettyä varainhankintaa. Paikallisosastot ovat järjestäneet arpajaisia. Kasvavan puolueen jäsenmaksuista tulee jonkin verran lisätuloja.

Kokoomus tekee varainhankintaa yhä enemmän liiketoiminnalla. Puolueen yritys Suomen kansallismedia myy puolueen seminaareja, risteilyjä ja taidetta. Kokoomus on luopunut arpajaisista heikon tuoton takia.

vaalit 




Viite