Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Parlamentin raha-automaatti menee kiinni

21.8.2008 13.38

Jussi Karmala

Jo kahdeksan suomalaista EU-parlamentaarikkoa on ilmoittanut, ettei asetu ehdolle kevään 2009 eurovaaleissa. Olisiko joukkopaon syynä se, että rahastus lentolipuilla päättyy ensi vaalikaudella?

Nyt EU maksaa suomalaismepeille noin 2 300 euroa jokaisesta Suomen matkasta. Siis riippumatta siitä, paljonko lentolippu maksaa.

Normaali hinta turistiluokan menopaluulennolle Brysselistä Helsinkiin on noin 300–500 euroa. Siinä jää mepin taskuun jopa 2 000 euroa ylimääräistä per matka.

Jo neljällä matkalla kuussa voi kääriä 8 000 euron lisätulot. Vaalikaudessa säästäväinen meppi voi tienata lennoilla jopa 400 000 euroa – verottomana.

Ensi kaudella kuluja aletaan korvata kuitteja vastaan, eli todellisten hintojen mukaan. Myös palkkausjärjestelmä muuttuu. On siis paras aika jättää parlamentti. Eläkkeelle voi jäädä hyvillä mielin, jos on muistanut lentää ahkerasti.

Toki pakoon voi olla syynä myös, että vaalirahoitusta seurataan Suomessa keväällä entistä tarkemmin. Ja parlamentin valta kasvaa, mikä tietää lisää työtä.

Parlamentin jättävät vasemmistoliiton Esko Seppänen, rkp:n Henrik Lax, keskustan Kyösti Virrankoski ja Samuli Pohjamo, kokoomuksen Piia-Noora Kauppi ja demareiden Reino Paasilinna, Lasse Lehtinen ja Riitta Myller.


Lisää aiheesta:



Viite