Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Jan Rudkiewicz

Ilmastoukko.
Viikon ilmastouutinen. Kaupungit tuottavat kolmanneksen kasvihuonekaasupäästöistä. Jan Rudkiewicz

Viikon ilmastouutinen. Kaupungit tuottavat kolmanneksen kasvihuonekaasupäästöistä.

Kaupungit ovatkin ratkaisu ilmastonmuutokseen

3.10.2008 11.37

Anu-Elina Lehti

Kaupungit tuottavat vain reilut 30 prosenttia maailman kasvihuonekaasupäästöistä, kertoo kansainvälisen ilmastopaneelin IPCC:n tilastoja setvinyt amerikkalaistutkimus. Aikaisemmin kaupunkien päästöjen on arveltu olevan 80 prosenttia.

Ympäristötutkija David Satterthwaiten mukaan aiemmat tulokset ovat olleet vääriä, sillä lukuihin on laskettu myös tehtaiden ja voimalaitosten päästöjä.

Vääristyneet tulokset ovat vaikuttaneet poliitikkojen asenteisiin: kukaan ei ole ollut kiinnostunut kaupunkien potentiaalista ilmastonmuutoksen vastaisessa taistelussa.

”Kaupunkilaiset tuottavat huomattavasti vähemmän päästöjä kuin ihmiset, jotka asuvat taajamissa”, Satterthwaite sanoo uutistoimisto Reutersille.

Kaupunkimaantieteen professori Mari Vaattovaara ei uskalla nimetä yhtä asumismuotoa muita ekologisemmaksi.  

”Jos mukaan lasketaan kesämökit ja ulkomaanmatkat yhtälöstä tulee monimutkaisempi. Reuna-alueilla ihmiset viettävät aikaansa usein paikallisesti ja ekologisesti.”

ilmastouutinen  asuminen 




Viite