Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Pikasuolakurkut

Saara Törmä

Pikasuolakurkkuja.
Äkkiä kurkkua. Pikasuolakurkut ovat lomaruokaa, sillä ne valmistuvat lähes itsestään. Saara Törmä

Äkkiä kurkkua. Pikasuolakurkut ovat lomaruokaa, sillä ne valmistuvat lähes itsestään.

30.6.2008 12.00

Saara Törmä

Avomaankurkuista syntyy mahtavia valkosipulikurkkuja jo yhdessä yössä. Ota leipää ja kurkkupurkki evääksi, kun lähdet soutelemaan tai seikkailemaan.

  • 500 g avomaankurkkua

Kastike

  • 1 1/2 dl omenaviinietikkaa
  • 3/4 dl kylmäpuristettua rypsiöljyä
  • 4 valkosipulinkynttä silputtuna
  • 2 rkl sokeria
  • 1 rkl tomaattipyreetä
  • 2 tl suolaa
  • 1/2 tl mustapippuria
  1. Pese kurkut harjalla.
  2. Leikkaa kurkut pitkittäin viipaleiksi ja leikkaa viipaleet vielä puoliksi.
  3. Sekoita kaikki kastikkeen aineet keskenään.
  4. Kumoa kurkkuviipaleet lasipurkkiin ja kaada päälle kastike.
  5. Sulje purkki ja nosta jääkaappiin. Anna kurkkujen maustua yön yli.
  6. Nauti leivän päällä tai lisukkeena.




Viite