Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Blogi

Ah, ihana kesä!

Janne Länsipuro seuraa blogissaan mikä itää, kukkii ja kypsyy.

Janne Länsipuro seuraa blogissaan mikä itää, kukkii ja kypsyy.

2.7.2008

Janne Länsipuro

Labbyn puutarhan vuodenkierrossa kesän alkaminen on hieman vaikeasti hahmotettava käsite.

Toisaalta kasvihuoneissa, joissa viljely alkaa maaliskuussa on kasvitieteellisessä mielessä kesä jo vapun tienoilla. Toisaalta puutarhurista itsestään tuntuu, että kevät (lue ”hullu kiire”) jatkuu juhannukseen jolloin loppuu taimimyynti.

Siitä johtuukin työpaikallamme viljelty toteamus – joka joidenkin mielestä on kusetusta – että ”Juhannuksen jälkeen kaikki on toisin”.

Takana ovat kevään 15-tuntiset työpäivät ja viikot ilman vapaapäiviä. Juhannuksen jälkeen edessä pitäisi olla rentoja päiviä ja viikkoja yrttimaita kitkien, pitkiä siestoja ja uintitaukoja.

Vuodenkierto ei kuitenkaan aina toimi kuin kello. Tänä vuonna, emme sateiden takia päässeet istuttamaan taimia noille unelmien yrttimaille ennen kuin aivan viime päivinä. Ja aina kun istutus venyy juhannuksen yli kiristyvät pinnat ja väsymys nousee pintaan. Nyt kaikki yrtit kuitenkin alkavat olla maassa.

Itse vietin eilen viikon mittaisen kesälomani ensimmäisen päivän korkeassa kuumeessa: stressi laukeaa. Ehkä juhannus oli vasta nyt ja kaikki on toisin, kun ensi viikolla palaan puutarhalle.

Kirjoittaja on Pernajassa asuva luomuyrittäjä.



Lisää aiheesta:



Viite