Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Suursiivous kirjakamareissa

14.8.2009 9.52

Jan Erola

Kun väki vähenee, pidot paranevat. Tämä on nyt lempihokema suomalaisissa kirjankustantamoissa. Onko ongelmien takana todella lama – vai kustantamoiden omat sotkut?

 

Edesmenneen kirjailija-kustantaja Paavo Haavikon mukaan ”henkisessä yrityksessä on osattava innostua yhtä lailla pienistä kuin suurista kysymyksistä, pienistä siksi, ettei pieniä kysymyksiä ole.”

Kirja-alalla innostumisen kohteena voisi rahan lisäksi olla vaikkapa kirjallisuus. Ilman johdon kirjallista näkemystä on kustantajalta turha odottaa kestävää menestystä.

Irtisanomisuutisten perusteella suurimpia kustantamoita tarkastellaan nyt yksin excel-taulukoiden läpi. Kun yyteet ovat muutenkin muotia, kukaan ei nosta isoa äläkkää kirjakamarien suursiivouksista.

Porrasta alempana, siellä missä varsinaiset työt tehdään, onkin sitten tiukempi tunnelma. Myös kirjailijat tuntevat tiukentuvat ajat nahoissaan.

Kustannusohjelmat supistuvat ja kustantajien riskinottohalut vähenevät. Kun lama-aikoina käsikirjoitusten määrä lisääntyy, on kovien kansien väliin nyt todella tunkua.

Eikä ihme: kuulostaahan kirjailija ammattina huomattavasti hohdokkaammalta kuin työtön tai in-between-jobs, määritelmä, jota minulle suositeltiin saatuani toukokuussa kenkää tuotannollis-taloudellisista syistä.

Kirjan kirjoittamista on minullekin ehdotettu, mutta sellaiseen ei nyt ole varaa. Ex-kustannuspäällikkönä tiedän, kuinka kurjasti kirjailijat tienaavat.

 

Lehtiä lukemalla tulee helposti tulkinneeksi, että kansainvälinen rahoitusalan kriisi ja siitä johtunut laskukausi ovat suistaneet suomalaiset kustannustalot turmioon. Siltä asiat näyttävät, mutta eivätpähän ole.

Alan suurin toimija WSOY on jo jonkin aikaa ollut hieman ulapalla. Otava on kuronut sen etumatkaa muun muassa ostamalla Liken. Ruotsalaisen Bonnierin omistama Tammi on järjestellyt itseään uudelleen jo vuosia ja ostellut viime aikoina pikkukustantamoita. Gummerus on yritysostosten jälkeen pyrkinyt turhaan kasvamaan tittelimääriä lisäämällä.

Uusia yrittäjiä ilmaantuu koko ajan, ja osa niistä on paisunut hyvinkin nopeasti.

Huonot talousuutiset antoivat kustantamoiden johtajille hyvän hetken siivota menneiden vuosien virheitä ja muita ongelmia laman piikkiin.

Kirja-ala nimittäin sietää lamaa huomattavasti paremmin kuin moni muu.

 

Kirjat kävivät viime laman aikaan hyvin kaupaksi, vaikka euroissa mitaten myynti hieman laskikin. Tähän kirja-alan on toki nytkin sopeuduttava.

Mutta viime laman jälkeen kirja ei pysynyt ollenkaan muiden vapaa-ajantuotteiden myynnin kasvuvauhdissa, vaan mateli lähellä inflaatiotahtia. Tämä kielii innovaatioiden puutteesta: joko kirjoissa itsessään, niiden markkinoinnissa tai jakelussa.

Kun samaan aikaan alalle tunki uusia yrittäjiä ja vanhat toimijat laajensivat tuotantoaan, oli nollasummapeli valmis: samaa pottia jakaa nyt yhä useampi.

Kustantamoiden kasvuajattelu on näkynyt myös henkilöstömäärissä. Viime laman jäljiltä kirjakustantamoissa työskenteli vuonna 1995 vain 1 137 suomalaista. Runsaassa vuosikymmenessä määrä oli kasvanut liki kolmanneksella, 2006 heitä oli jo 1628.

Alkuvuoden yt-karnevaalien jälkeen luku lienee alle 1 400, eli ollaan vuoden 1999 henkilömäärissä.

Tässä onkin alan kannattavuusongelmien ydin. Kun liikevaihto laskee, mutta henkilöstö kasvaa, yrityksen lento sakkaa. Ylimääräinen painolasti on heitettävä ulos, muuten firma tekee mahalaskun.

Tosiasiassa kustantamoilla menee vielä kohtuullisen hyvin – ainakin, kun niitä vertaa kirjapainoihin. Suomessa on yksinkertaisesti liikaa painokapasiteettia, ja monissa painoissa koneet ovat jo ikääntyneitä.

Tappiollisissa yrityksissä ei ole hinkua tehdä jätti-investointeja uusiin painokoneisiin. Niinpä kirjojen painaminen on Suomessa auringonlaskun ala, jota lisääntyvä kirja kerrallaan -toiminta tai muu digipainaminen tuskin pelastaa.

WSOY:n kirjapaino on irtisanonut viime aikoina väkeä Porvoossa, samoin kuin Gummeruksen paino Jyväskylässä. Painojen yhtiöittäminen kustantamoista erillisiksi yrityksiksi ei ole ollut sattumaa.

Moni raskaasti tappiollinen kirjapaino olisi kovasti myynnissä, jos vain löytyisi ostaja.

Vielä vuosi sitten kaikkia neljää suurinta kirjankustantamoa johti ekonomi tai juristi. Yksikään heistä ei ollut lisäksi humanisti tai varsinainen kirjaihminen, vaan he olivat vain ammattimaisia liikkeenjohtajia.

Yleensä alan ulkopuolisia toimijoita käytetään nurkkien siivoamiseen, ei rakentamiseen. Oliko kustantamoiden omistajilla jo nousun aikaan suursiivoukset mielessä?

Ei-kirjallisten bisnesjohtajien jälkiviisauksia kerrotaankin kirjallisten kustantamolaisten piireissä: ”Miksi emme julkaise vain näitä hyviä kirjoja (eli hyvin myyneitä)? Miksi emme ottaneet saman tien isoa painosta, jos kirja kuitenkin möi niin paljon? Ota prossa tai pari pois kirjailijan tekijänpalkkiosta!”

Ööh, vaikkapa siksi, että ihmisten ostokäyttäytymisen ennustaminen on niin kovin vaikeaa, ellei mahdotonta. Ja kirjailijan laihalla lompakolla ei kannata käydä. Muuten loppuu pian julkaisutoiminta, ilman kirjalijoita.

Juuri nyt näyttää siltä, että suuret kustantamot vetäytyvät kuoreensa, siilipuolustukseen lamaa vastaan. Se antaa tilaa uusille yrittäjille.

WSOY:n entinen voimakaksikko, Touko ja Aleksi Siltala perustivat oman Siltala Kustannuksensa, ja Tammen entinen tietokirjapomo Petteri Paasilinna ilmoitti äskettäin perustavansa oman uuden kirjatallin.

Start-up-uutisia tullee lähiaikoina lisää. Niistä elinkelpoisimmat ovat suurten kustantajien ostoslistalla, kun johtajien usko tulevaisuuteen joskus palaa.

Yhteistä menestyjille on tekemisen palo. Tammen legendaarisen ex-johtajan Jarl Hellemanin mukaan johtaja ei voi eristäytyä luovasta työstä pienessä tai keskikokoisessa yrityksessä. Viisaita sanoja.




Viite