Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Blogi

10-vuotias kompromissi

Iiro Törmä

Musta baskeri. Baskeri kommentoi blogissa kaikkea ajankohtaista iskelmästä oopperaan ja katutaiteesta museonäyttelyihin. Iiro Törmä

Musta baskeri. Baskeri kommentoi blogissa kaikkea ajankohtaista iskelmästä oopperaan ja katutaiteesta museonäyttelyihin.

30.5.2008

Musta baskeri

Suomesta puuttuu nykytaiteen museo, joka pystyisi samanaikaisesti esittelemään peruskokoelmaansa ja rakentamaan vaihtuvia näyttelyitä. Tätä mieltä on ilmeisesti myös Kiasman johtaja Berndt Arell.

Hän on nimittäin torstain Helsingin Sanomien mukaan pyytänyt arkkitehti Steven Hollia suunnittelemaan Kiasmaan laajennusosan. Luonnos on valmis, ja Holl kertoo uuden osan olevan 3 000 neliötä.

Arkkitehtikilpailu nykytaiteen museon rakennuksen suunnittelemisesta julistettiin syksyllä 1992. Kilpailuun oli kutsuttu viisi kansainvälisesti tunnustettua arkkitehtia, joista yksi oli yhdysvaltalainen Holl.

Hollin suunnitelma voitti, ja museo avattiin yleisölle kymmenen vuotta sitten. Se oli valtava parannus edeltävään tilanteeseen, jossa nykytaide oli ahdettu Ateneumin vintille.

Aika nopeasti kävi kuitenkin ilmi, että Kiasman tilat eivät yksinkertaisesti riitä sekä kokoelmille että vaihtuville näyttelyille. Koko historiansa ajan rakennus on ollut kompromissi näiden kahden välillä.

Toki vaisuun näyttelytoimintaan vaikuttaa myös rahan puute. Onkohan Arell tullut ajatelleeksi, mitä siitä seuraa, jos hänen tilaamansa suunnitelma toteutuu?

Jos Kiasmalle rakennetaan laajennusosa, kokoelmat voivat olla jatkuvasti esillä. Vaihtuviksi näyttelyiksi eivät silloin enää kelpaa oman varaston esittelytilaisuudet.

Musta baskeri on kulttuurivaikuttaja, joka käyttää asemansa takia nimimerkkiä.





Viite