Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Blogi

Lipponen Mannerheimin kunniaa puolustamaan

Iiro Törmä

Musta baskeri kommentoi blogissa kaikkea ajankohtaista iskelmästä oopperaan ja katutaiteesta museonäyttelyihin. Iiro Törmä

Musta baskeri kommentoi blogissa kaikkea ajankohtaista iskelmästä oopperaan ja katutaiteesta museonäyttelyihin.

10.6.2008

Musta baskeri

Mannerheim-elokuvan valmistelut etenevät hitaasti mutta varmasti kuin ristiretki Siperiassa. Hanke tosin vaikuttaa jo etukäteen tuhoon tuomitulta.

Kuvaukset alkavat ensi tammikuussa, ensi-iltaan elokuvan on määrä tulla syksyllä 2009.

En epäile, että elokuvaa ei saataisi valmiiksi. Lopputuloksen sen sijaan epäilen jähmettyvän pateettiseen ikiroutaan.

Kotimaisten elokuvien tähän mennessä suurimmalla budjetilla, noin 10 miljoonalla eurolla, kuvattava tarina taisi saada viimeisen niitin, kun Paavo Lipponen valittiin johtamaan sen kunniatoimikuntaa.

Entinen pääministeri vetää 15 vaikuttajan ryhmää, johon on kutsuttu muiden muassa puolustusministeri Jyri Häkämies, SAK:n puheenjohtaja Lauri Ihalainen, puolustusvoimain komentaja Juhani Kaskeala, taiteilijaprofessori Matti Kassila ja Mannerheim-ristin ritari Pentti Iisalo.

Miksi ihmeessä elokuva tarvitsee kunniatoimikunnan? Onko sen tehtävä varmistaa, ettei ohjaaja Renny Harlin päästä jotakuta kirgiisiä bylsimään Suomen marsalkkaa?

Virallisen totuuden mukaan toimikunnan tehtävä on tukea elokuvahanketta arvovallallaan ja asiantuntemuksellaan. Suomeksi tämä tarkoittaa, että heidän tehtävänään on olla osa elokuvan markkinointikoneistoa ja taata olemuksellaan, ettei elokuvassa ole mitään, mikä antaisi aihetta epäillä Mannerheimin sankaruutta.

Saati, että ilmaan jäisi epäilyksiä Mannerheimin seksuaalisuudesta.

Musta baskeri on kulttuurivaikuttaja, joka käyttää asemansa takia nimimerkkiä.





Viite