Sinisalon ekoromaani ei saarnaa

18.9.2008

Musta baskeri

Tänään ilmestyvä Johanna Sinisalon Linnunaivot on ensimmäinen nykyekologinen romaani, jonka olen lukenut. Kovin montaa ei Suomessa ole tainnut aiemmin ilmestyäkään.

Vähistä tietämistäni Veronica Pimenoff vaikuttaa niin tosikolta, etten jaksa tarttua hänen teoksiinsa ja Risto Isomäen Sarasvatin hiekkaa taas on ilmiö, joka ei jaksa kiinnostaa millään tasolla.

Sen sijaan F. E. Sillanpää, Eeva Kilpi, Tove Jansson ja Harri Tapper ovat tuttuakin tutumpia.

Koskettava vetoaminen luonnon monimuotoisuuden puolesta ja ympäristötuhojen välttämiseksi on pitkälti jäänyt aikaan, jolloin ongelmat tuntuivat ratkaistavilta, mahtuivat arkiseen kokemukseen. Nyt, kun spekulaatiot ylittävät ihmisen ymmärryksen, luonto kelpaa yhä harvemmin kaunokirjallisuuden teemaksi.

Sitäkin tervetulleempi Sinisalon romaani on. Vakava aihe tuntuu kulkevan taitavan tarinanrakentajan selässä helposti, mutta niin moniulotteisesti, ettei teosta kuormita lainkaan saarnaamisen henki.

Yksilöiden pahoinvointi tulee yhteiskunnassa ilmi erilaisin tavoin. Tämä rinnastuu Linnunaivoissa älykkäällä ja lukijaa hämäävälläkin tavalla luonnon pahoinvointiin.

Romaanin voi lukea melko vaikeaselkoisena apokalypsina tai paljon helppotajuisemmin vain nykytilanteen ja nykyihmisen raadollisena kuvauksena.

Sinisalo käyttää aiemmista romaaneistaan tuttuja intertekstuaalisia kikkoja, mutta ne eivät muutu raskaaksi viittausten suoksi vaan keventävät mukavalla tavalla kerrontaa.

Teos pysyy myös huomattavasti paremmin koossa kuin edellinen Kalevalaa mukaileva aikalaiskuvaus. Vakavan aiheensa ansiosta se ainakin ensi lukemalta vaikuttaa myös paremmalta kuin Finlandia-palkittu peikkoromaani Ennen päivänlaskua ei voi.

Ja sitä paremmaksi ei helpolla pääse.

Musta baskeri on kulttuurivaikuttaja, joka käyttää asemansa takia nimimerkkiä. Lisää baskerin blogitekstejä löydät täältä.

Tweet