Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Vihreiden värisuora on nyt koossa

3.11.2006 5.54

Laura Kosonen

Vihreät ovat onnistuneet kokoamaan eduskuntavaaliehdokkaiksi joukon merkittävien kansalaisjärjestöjen johtohahmoja. Uusin nimi on ympäristöjärjestö WWF:n pääsihteeri Timo Tanninen, 48, joka nimettiin maanantaina Uudenmaan vihreiden listoille sitoutumattomaksi ehdokkaaksi. Jo aiemmin ehdokkuutensa ovat varmistaneet  Suomen Amnestyn toiminnanjohtaja Frank Johansson Helsingissä, SETA:n pääsihteeri Aija Salo Uudellamaalla sekä Suomen luonnonsuojeluliiton toiminnanjohtaja Eero Yrjö-Koskinen Hämeessä.

Timo Tanninen arvioi, että kansalaisjärjestöjen ja politiikan suhteet ovat tiivistyneet. ”Nykyisin järjestöjen työssä on paljon poliittista vaikuttamista. Yhteydet politiikkaan ovat auki, ja luonnollisesti järjestöihmisiä kiinnostaa, kuinka valtion budjetilla ohjaillaan päätöksentekoa.”

Tanninen haluaa kuitenkin korostaa sitoutumattomuutta. ”WWF on täysin sitoutumaton. Toivon, ettei järjestö leimaudu ehdokkuuteni vuoksi vihreiden liikkeeksi, mitä se ei ole.”

Vaaleissa Tanninen painottaa voimakkaasti ympäristöteemoja, yhtenä tärkeimmistä Itämeren tilaa. ”Kansallinen Itämeren suojeluohjelma ei ole edennyt suunnitellulla tavalla. Erityisesti maatalouden puolella tavoitteet ovat jääneet saavuttamatta.”




Viite