Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Viro lisää vauhdilla tuulivoimaa

25.1.2008 0.00

Lena Björklund

Virossa on tuulivoimaa jo 58,1 megawattia ja lisää tulee kovaa vauhtia. Viron tuulivoimayhdistyksen mukaan parin vuoden päästä tuulivoimaa on maassa jo 150 megawattia. Suomessa tuulivoimaa on 107 megawattia.

69 megawatin osalta tuulivoiman lisärakentamissuunnitelmat ovat Virossa jo pitkällä. ”Niistä on kaupat jo tehty”, sanoo Pöyry Energyn tuulivoimaliiketoiminnan johtaja Matti Lilja.

Viro nosti viime vuoden alussa tuulivoiman syöttötariffia, eli takuuhintaa. Takuuhinnan katoksi on asetettu 150 megawattia, minkä jälkeen tuulisähköstä maksetaan vähemmän. Silti nyt jo valmistellaan projekteja, jotka lisäisivät 150 megawattia katon päälle.

Pohjoismainen ympäristörahoitusyhtiö Nefco lisäsi viime vuonna 10 miljoonalla eurolla omistustaan norjalaisessa Vardar Eurussa mahdollistaakseen tuulipuistoinvestoinnit Baltiassa. Yhtiö rakentaa virolaisen Freenergyn ja Nelja Energian kanssa tuulipuistoja Liettuaan ja Viroon. Niiden avulla jää arviolta 250 000 tonnia hiilidioksidipäästöjä syntymättä vuodessa.




Viite