Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Turun Sanomat ei tuhlaa paperia

1.2.2008 0.00

Ari Valjakka

Vihreän Langan (VL 25.1.) nimimerkki Vihreät Lasit moitti Turun Sanomia tylsäksi ja tiukasti taitetuksi tietopaketiksi. Eikö asia on kuitenkin tärkeämpi kuin sen paketointi? Ekologisestikin on vastuullista välttää paperin tuhlausta jättiotsikointiin ja visualiseen kikkailuun. Ei ole yhdentekevää, kertooko TS vuoden asiat nykyisellä 12 000 toimituksellisella sivulla vai kaadetaanko metsää 18 000 sivun tarpeisiin.

Nimimerkkikirjoittajan mukaan päätoimittajakauteni TS:ssa on maankuulu. Maailmankuulukaan ei ole liikaa sanottu tavasta, jolla toimitus rakensi sanomalehden ympärille maailman ensimmäisen monimediatalon. Tuhannet lehdentekijät kolmella mantereella ovat halunneet kuulla TS:n tavasta palvella asukkaita eri kanavilla. Ketosen kustantajaperheen ansioksi lasken sen resurssit kaiken toteuttamiseen. Se on huolehtinut, ettei yhtään toimittajaa ole irtisanottu työpulan vuoksi. Viime vuoden hyvästä tuloksesta perheyhtiö jakoi työntekijöille sievoiset bonukset.




Viite