Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

2. Sosiaaliturvan remontti

10.11.2006 5.55

Laura Kosonen

Vihreät uskovat ihmisten haluun tehdä työtä.

Perustulo 450 euroa.

Yksinkertaistaa tukiviidakkoa. Esimerkiksi asumis- tuki, toimeentulotuki sekä ansiosidonnaiset tuet jossakin muodossa säilyvät. Yksinhuoltajille erityinen hyvitys. Yhtenäinen veroprosentti 40. Suurituloisimmille nykyisen kaltainen progressio.

”Perustulon pitää olla riittävän suuri, jotta se antaa mahdollisuuden etsiä toimeentuloa pienemmistä töistä, mutta sen verran pieni, että valtiolla on siihen oikeasti varaa.”

Vihreiden perustulomalli yhdistää työväestön valinnanvapauksien lisäämisen ja järkevän talouspolitiikan. Se on sosiaaliturvajärjestelmän suurremontti ilman, että valtion menot kasvavat.

”Perustoimeentulon on oltava kansalaisoikeus, jota ei tarvitse erikseen anoa. Perustulo vapauttaa ihmiset etsimään itselleen mieluista työtä, sen verran kuin haluavat sitä tehdä. Nykyisin esimerkiksi osa-aikainen työnteko on tehty työttömälle lähes mahdottomaksi”, sanoo vihreiden perustulotyöryhmän puheenjohtaja Ville Niinistö.

Niinistö ei ota selkeää kantaa prekariaatin esittämään työstä kieltäytymisen mahdollisuuteen. ”Työstä vapautuminen ja mahdollisuus työhön ovat saman kolikon kääntöpuolia”, hän muotoilee. Joka tapauksessa vihreiden malli lähtee oletuksesta, että perustulo lisää työllisyyttä. ”Perustulon avulla toimeentulon voi rakentaa pienemmistä ansioista. Näin se mahdollistaa erilaiset elämäntapavalinnat.” Niinistö uskoo myös, että työttömissä on runsaasti ihmisiä, jotka ovat halukkaita tekemään suorittavaa työtä, kun sen tekemisen voi joustavasti yhdistää perustuloon.

Siis niitä töitä, joita prekariaatti kutsuu paskaduuneiksi? ”Paskaduunikeskustelu halveksii näitä ihmisiä. En usko, että Suomessa on yli 200 000 ihmistä, jotka eivät halua tehdä töitä”, Niinistö sanoo.


Noin 450 euron perustulo on Niinistön mukaan realistinen. ”Jos perustulo on hyvin suuri, sen rahoittamiseksi tarvitaan niin korkea verotus, ettei se enää kannusta työntekoon. Tällöin niin perustulon kuin julkisten palveluiden rahoituspohja romahtaisi.”

Vihreiden mallissa jokaisesta perustulon päälle ansaitusta eurosta maksetaan 40 prosenttia veroa. Suurituloisilla, joiden veroprosentti on jo nyt yli 40, progressio säilyy. Toinen vaihtoehto on pääomaverotuksen nostaminen nykyisestä 28 prosentista 40 prosenttiin. Tällöin progressio jäisi palkkatyön verotuksesta pois. ”Kaikkein vauraimmilla suurin osa tuloista on pääomatuloja. Olisi oikeudenmukaista nostaa pääomatulojen veroa”, Niinistö huomauttaa.

Vihreiden laskelmissa häviäjiä ovat keskituloiset, pienituloiset hyötyvät suhteessa eniten. ”Keskituloisten tulot pienenevät enimmilläänkin vain 1–2 prosenttia, mutta myös heillä valinnanvapaus lisääntyy. Esimerkiksi pienten lasten vanhemmilla on mahdollisuus osa-aikatyöhön”, Niinistö puolustautuu. Hänen mukaansa pätkätöitä tekevien, pienyrittäjien ja opiskelijoiden asema paranisi.

Perustulo koskee kaikkia täysi-ikäisiä, ja lapsista maksetaan korkeampaa lapsilisää. Eläkeläisten asemaa ei ole vielä pohdittu loppuun. ”Lähtökohta on, ettei kenenkään tulonsiirtoja nauttivan ansiotaso laske.

Niinistön hahmottelema malli ei ole vielä lopullinen. Puolueen valtuuskunta päättää vihreiden perustulolinjauksista tammikuussa.


Lisää aiheesta:



Viite