Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Vihreä Lanka vastaa

17.11.2006 5.51

Elina Grundström

Vihreän Langan lehtiuudistuksen yhteydessä suunniteltiin, että jokaisessa lehdessä olisi vähintään yksi kulttuurisivu. Lehteä on kuitenkin jouduttu tekemään pienemmällä rahalla ja henkilöstömäärällä kuin kuviteltiin. Kulttuurisivut ovat usein pudonneet pois, koska useista pienistä elementeistä koostuvien sivujen tuottaminen on yllättävän työlästä ja kallista.

Toisaalta olemme pyrkineet keskittämään vähät resurssimme asioihin, joita muut eivät tee, esimerkiksi kirjoittamaan ympäristöstä ja yhteiskunnallisista kysymyksistä niin, että se kiinnostaa entistä laajempaa lukijakuntaa.

Tässä olemme onnistuneet. Tilaajamäärä on kasvanut kolmen kuukauden aikana noin 500:lla eli yli kymmenellä prosentilla. Tämä lehden historiassa ennätysmäinen kasvu on saatu aikaan ilman kallista mainontaa, koska tilauksia jatketaan innokkaammin kuin aiemmin ja vanhoja tilaajia on palannut takaisin, kun he ovat saaneet näytelehden.

Tilaajamäärä ylitti tällä viikolla 5 000:n rajan. Näin korkea se on ollut vain Timo Harakan päätoimittajakaudella 1992. Seuraava tavoite on Harakan huippuluku: 5 300. Auttakaa meitä siinä, niin lupaamme teille lisää kulttuurijuttuja. Lahjatilauskuponki löytyy sivulta 2.


Lisää aiheesta:



Viite