Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Vähempikin riittää

Natalia Baer

Purkkeja kaupassa.
Kevyempikin suojaa. Jogurttipurkki on trimmattu vuosien saatossa kahdestakymmenestä grammasta viiteen grammaan. Natalia Baer

Kevyempikin suojaa. Jogurttipurkki on trimmattu vuosien saatossa kahdestakymmenestä grammasta viiteen grammaan.

3.11.2006 0.00

Taru Taipale

Pakkauksiin pitää käyttää niin vähän materiaalia kuin mahdollista, mutta yhtä tärkeää on se, ettei niiden sisältö mene hukkaan.


”Pakkaajalle pakkaus on aina kustannus. Myös kaupalle tulee pakkauksista esimerkiksi jätekustannuksia. Kaikki haluavat mahdollisimman kierrätettäviä pakkauksia”, Pakkausalan ympäristörekisterin, PYR:n, toiminnanjohtaja Annukka Leppälä-Turkula sanoo.

Aina kierrättäminen ei ole mahdollista. Esimerkiksi juustopakkaukset voitaisiin Leppälä-Turkulan mukaan hyvin käyttää energiantuotannossa, mutta käytännössä niihin jää aina elintarvikejäämiä.

Leppälä-Turkulan mukaan pakkausalan toimintaperiaate on, että pakkausmateriaaleja käytetään ”niin vähän kuin mahdollista, mutta niin paljon kuin tarpeellista”.

Hän antaa esimerkin: vielä joitakin vuosia sitten tavallinen jogurttipurkki saattoi painaa 20 grammaa, kun se nykyään painaa enää viisi.


Tuotteen elinkaariajattelu on ollut pakkausteollisuudessa esillä pitkään, kertoo pakkausyritys Huhtamäen ympäristöpäällikkö Mats Hägerström. Hän huomauttaa, ettei ekotehokkuus saa vaarantaa tuoteturvallisuutta tai tuotteiden laatua.

”Ympäristörasitteesta puhuttaessa pitää tarkastella koko elinkaarta, niin pakkauksen kuin sen sisällönkin osalta”, Hägerström sanoo.

Pakkaus vaikuttaa paljon esimerkiksi elintarvikkeiden säilyvyyteen. Elintarvikkeet on pakattava oikein, jotta ne säilyvät ja jotta ruokaa menisi hukkaan mahdollisimman vähän. Tämä on tärkeää, sillä ruuan ympäristökuormitus on usein suurempi kuin pakkauksen.

Jotta itse pakkauksen elinkaarta voidaan pidentää, pitää valmistajan olla selvillä siitä, miten loppukäyttäjä tuotteen käsittelee.

”Ja kun me tiedämme sen, pystymme myös parantamaan tuotteitamme”, Hägerström sanoo. Valmistaja tietää kuitenkin vain harvoin täysin, mihin pakkaukset myöhemmin joutuvat.


Pakkausteollisuus kuuntelee asiakasta herkällä korvalla. Mitä vähemmän asiakas haluaa kantaa jätettä kaatopaikalle ja mitä enemmän hän haluaa pakkauksia hyötykäyttöön, sitä enemmän pakkausteollisuus myös sellaisia tuotteita valmistaa.

”Me voimme suositella asiakkaillemme erilaisia pakkauksia ja asiakas tekee ratkaisun niiden välillä”, Hägerström sanoo.

Asiakkaiden odotukset ja vaatimukset määräävät paljon myös sitä, mitä materiaaleja pakkausvalmistaja käyttää. Pakkauksen ulkonäkö on monille asiakkaille hyvin tärkeää.

Huhtamäellä on paljon sellaisiakin asiakkaita, jotka haluavat imagosyistä ympäristöystävällisiä tuotteita.

Heille Huhtamäki on kehittänyt biopakkauksia tärkkelyspitoisista kasveista, kuten maissista ja sokerijuuresta. Biomuovista valmistetut juomapikarit ovat olleet suosittuja suurissa urheilutapahtumissa, kuten Helsingin yleisurheilun MM-kisoissa.

Biomuovit kompostoituvat mullaksi, vedeksi ja hiilidioksidiksi teollisessa kompostoinnissa. Hägerströmin mukaan Huhtamäki on biomateriaalien käyttöönotossa edelläkävijöitä maailmassa.


Huhtamäki panostaa myös raaka-aineiden kierrättämiseen ja kuljetusten vähentämiseen. Hämeenlinnan tehtaalla syntyvä leikkuujäte kerätään talteen ja hyödynnetään toisaalla munakennojen raaka-aineena. Yhdysvalloissa taas jotkin Huhtamäen kartonkipakkaukset toimitetaan asiakkaalle litteinä ja kootaan vasta perillä. Näin tuotteen toimitus on tehokkaampaa: littanat kupit on helpompi pakata, ja samalla kuljetuskerralla saadaan toimitettua enemmän tavaraa.

Huhtamäki uusii ympäristötavoitteensa vuoden 2007 lopussa. Hägerströmin mukaan yhtiö laajentaa samalla ympäristövaikutusten seurantaa.

 

Mitä on ekotehokkuus pakkauksissa?

  • Tuotteen elinkaaren pidentämistä. Hyvä pakkaus suojaa, pidentää tuotteen säilyvyyttä ja helpottaa uudelleen sulkemista ja annostelua.
  • Pakkausmateriaalien vähentämistä. Kevyempi pakkaus säästää sekä ympäristöä että kuljetuskustannuksia.
  • Materiaalien kierrättämistä. Huhtamäki kierrättää kaiken elintarvikekelpoisen leikkuujätteensä esimerkiksi kananmunapakkauksiin.
  • Ympäristöystävällisten materiaalien käyttämistä pakkauksissa.
  • Materiaalien ympäristövaikutusten vähentämistä. Suomessa on esimerkiksi luovuttu raskasmetallien käytöstä pakkausten painoväreissä ja siirrytty elintarvikeväreihin.
  • Energian säästöä tuotannossa. Huhtamäen tavoitteena on vähentää energian kulutustaan kaksi prosenttia vuodessa. Säästöjä saadaan mm. energiatehokkaammilla koneilla.

Lähteet: Mats Hägerström (Huhtamäki), Annukka Leppälä-Turkula (PYR), Mikael Niskala (Proventia Solutions).

yritykset  materiaalitehokkuus 


Lisää aiheesta:



Viite