Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Tarkkuuslaji

Natalia Baer

perinteisellä tyylillä. Toisin kuin nämä paketit Vantaalla, kirjeet lajitellaan yhä useammin jo bittimuodossa ja tulostetaan jakelupaikkakunnalla. Natalia Baer

perinteisellä tyylillä. Toisin kuin nämä paketit Vantaalla, kirjeet lajitellaan yhä useammin jo bittimuodossa ja tulostetaan jakelupaikkakunnalla.

3.11.2006 0.00

Taina Ahtela

Ekotehokkain kilometri on aina ajamaton kilometri. Kuljetusalan konkari Suomen Posti on järkeistänyt logistiikkaansa suunnittelun avulla.

Logistiikka tarkoittaa paljon muutakin kuin vain tavaran kuljettamista paikasta A paikkaan B. Se pitää sisällään muun muassa tilausten vastaanottamisen, laskuttamisen, tavaran varastoinnin ja käsittelyn. Ei riitä, että kuljetukset ovat ekotehokkaita, koko järjestelmä on suunniteltava huolella.

”Lähtökohta on, että ekotehokkain kilometri on aina ajamaton kilometri”, sanoo Postin kehityspäällikkö Harri Ajomaa.

Hänen mukaansa logistiikka on tällä hetkellä ympäristön kannalta kestämätöntä. Fossiilisten polttoaineiden käyttö kasvaa koko ajan, ja Suomenkin vienti perustuu hajautettuun tuotantoon. Yksi osa tehdään yhtäällä, toinen toisaalla.

”Tarvitaan logistiikkaremontti. Logistiikkaan on kiinnitetty paljon vähemmän huomiota kuin esimerkiksi energiantuotannon kestävyyteen”, Ajomaa sanoo.


Vaikka kaikki tieto tuotetaan nykyään sähköisesti, sitä tulostetaan ja kuljetetaan turhaan ympäriinsä. Yhden kirjeen matka lähettäjältä vastaanottajalle saattaa pitää sisällään jopa neljä kuljetusvaihetta: noudon, runkokuljetuksen, aluekuljetuksen ja jakelun.

Niinpä yhä useammat yritykset toimittavat kirjeet Postille sähköisesti. Posti lajittelee kirjeet jo bittimuodossa ja tulostaa ne vasta vastaanottajan lähellä.

”Esimerkiksi Pohjois-Suomeen menevät kirjeet ja laskut voidaan tulostaa Oulussa sen sijaan, että ne kuljetettaisiin sinne muualta”, Ajomaa kertoo.

Yksityishenkilöt voivat tilata yhdellä ilmoituksella kaikki laskunsa sähköiseen postilaatikkoon, Netpostiin. Samassa osoitteessa voi myös maksaa laskut ja arkistoida ne ilman paperin paperia. Netpostia käyttää lähettäjänä noin sata yritystä ja vastaanottajana yli 50 000 kuluttajaa. Sähköisiä kirjeitä välitetään vuosittain puolisen miljoonaa.


Posti ehkäisee turhaa postitusta myös ajan tasalla olevilla osoitteilla ja tarjoamalla yrityksille palveluja mainosten täsmäpostitukseen. Kuljetuksia yhdistellään tietokonejärjestelmien avulla niin, että esimerkiksi kahden vajaan auton sijasta kulkee yksi täysi.

Varastoinnin ja kuljetusten järkevöittämisestä Ajomaa ottaa esimerkiksi Tukholman vanhan kaupungin ravintolat. Sen sijaan, että sadat autot ja rekat toisivat kukin yhden laatikollisen leipää tai salaattia, kerää yksi yritys toimitukset kauempana yhteen. Tietokoneohjelmat laskevat automaattisesti sen, missä järjestyksessä ja mitä reittiä tavarat viedään.


”Tietenkin on tärkeää parantaa myös itse rekka- ja pakettiautokuljetusten ekotehokkuutta ja korvata fossiiliset polttoaineet muilla, esimerkiksi ensin maakaasulla ja sitten biokaasulla”, Ajomaa sanoo.

Posti seuraa autojen polttoainekulutusta ja passittaa eniten polttoainetta keikoillaan kuluttavat kuljettajat ajo-oppiin. Säästävän ajotavan avulla polttoainekulutusta voidaan vähentää parhaimmillaan 20 prosenttia samalla, kun keskinopeus kasvaa.

Tärkeää on myös paluulogistiikka, siis kierrätys.

”Esimerkiksi kännykkävalmistajan ei kannata kerätä komeroissa pyöriviä vanhoja puhelimia ja akkuja talo talolta, mutta jos niitä tuodaan sille rekallinen, on kyseessä kuorma arvokasta materiaalia”, Ajomaa kuvaa.

Niinpä esimerkiksi kopiokoneiden ja tulostimien tyhjät värikasetit voi nykyään lähettää maksutta takaisin valmistajille samassa pakkauksessa, jossa uudet kasetit tuodaan. Posti kerää hylsyt samalla, kun se noutaa lähtevän postin. Tuottajille tyhjät kasetit kuljetetaan vasta sitten, kun niitä on kertynyt isompi kuormallinen.

 

Mitä ekotehokkuus on kuljetuksessa?

  • Koko logistiikkaketjun tarkkaa suunnittelua. Paketin jakelu ja nouto lähialueella saattaa kuluttaa paljon enemmän luonnonvaroja kuin pitkän matkan runkokuljetukset.
  • Vajaiden kuormien välttämistä. Tavarat yhdistetään harvempiin kuormiin ja reitit suunnitellaan niin, että samalla reissulla lyödään useampi kärpänen kerralla.
  • Varastoinnin, kuljetusten ja jakelun keskittämistä useamman tavarantoimittajan ja -tilaajan kesken.
  • Päästöjen vähentämistä fossiilisista polttoaineista luopumalla ja säästävän ajotavan koulutuksen avulla.
  • Kierrätyksestä huolehtimista. Polttoaineiden kallistuminen tekee kierrätysmateriaalien keräämisen kalliiksi, mutta niiden nouto voidaan yhdistää uusien tavaroiden kuljetuksiin.
  • Kiinteistöjen energiankulutuksen hillitsemistä. Viidesosa Postin kirjekuljetusten aiheuttamista hiilidioksidipäästöistä tulee jakelutoimipaikan lämmitys- ja sähkökulutuksesta.

Lähteet: Harri Ajomaa (Posti), Helka Julkunen (WWF), Michael Lettenmeier.

yritykset  liikenne  materiaalitehokkuus 


Lisää aiheesta:



Viite